Akillesjänteen tulehdus / akillesjännetulehdus | Diagnoosi ja hoito | Diagnosis & Treatment
Akillesjänteen tulehdus / akillesjännetulehdus | Diagnoosi ja hoito | Diagnosis & Treatment
Akillesjänteen tendinopatia on yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, jolle on ominaista paikallinen akillesjänteen kuormitukseen liittyvä kipu ja toimintahäiriö. Se on yleinen sekä urheilijoilla että istumatyötä tekevillä ihmisillä, ja monet kärsivät syvistä ja pitkäaikaisista haittatekijöistä kävelyn ja juoksun kaltaisissa toiminnoissa(Turner ym.). 2020).
Akillesjänteen tendinopatiaa sairastaa noin 9 % vapaa-ajan juoksijoista ja jopa 5 % ammattiurheilijoista, ja tämä tila on uran päättävä(Lysholm ym., 1987). Yleislääketieteellisessä aikuisväestössä akillesjänteen tendinopatian esiintyvyys on 2,35 tapausta tuhatta aikuista kohti, ja 35 prosentissa tapauksista on todettu yhteys urheilutoimintaan(de Jonge ym., 2011).
Akillesjänteen tendinopatia on tila, joka johtaa normaalin kollageeniarkkitehtuurin häviämiseen, joka on korvattu amorfisella, limaisella materiaalilla, liikasoluisuudella ja lisääntyneillä glykosaminoglykaaneilla ja neovaskularisaatiolla(Cook ym.). 2009). Jänne voi vaurioitua sen keskiosassa, tyypillisesti 2-6 senttimetrin etäisyydellä jänteen kiinnityskohdasta, tai itse jänteen kiinnityskohdassa.
Patomekanismi
Suuri esiintyvyys juoksijoiden keskuudessa viittaa siihen, että mekaaninen ylikuormitus on tärkeä etiologinen tekijä. Tärkeimpiä riskitekijöitä ovat korkea ikä, miessukupuoli, korkea painoindeksi, hyperkolesterolemia ja kollageenimekanismeihin liittyvien geenien geneettisten varianttien esiintyminen. Oletettuihin sisäisiin etiologisiin tekijöihin kuuluvat jänteiden verisuonitus, heikkous sekä gastrocnemius-soleus-kompleksin joustavuuden puute, pes cavus ja nilkan lateraalinen epävakaus(Van Der Vlist ym.). 2019).
Mekaaninen ylikuormitus johtaa tulehdukseen, vaikka tulehdus ei olekaan tyypillinen täysimittainen tulehdus(Anderson ym.). 2010). Tenosyytit tuottavat tulehduksen välittäjäaineita, kuten substanssi P:tä ja prostaglandiini E2:ta. Jänneksen ympärysalue täyttyy fibriinipitoisen eritteen kanssa (havaittavissa crepitus) ja muodostaa kiinnikkeitä. Epätasapaino matriisin rappeutumisen ja synteesin välillä johtaa jänteen sisäisiin muutoksiin. Histopatologian neljä kulmakiveä ovat solujen aktivoituminen/solujen lukumäärän lisääntyminen, maa-aineksen lisääntyminen, kollageenin sekoittuminen ja neovaskularisaatio(Alfredson et al.). 2007).
On myös näyttöä neurogeenisestä tulehduksesta neuropeptidien, kuten substanssi P:n ja kalsitoniinigeeniin liittyvien peptidien, läsnä ollessa. Hermorata voi liittyä neovaskularisaatioon. Biopsiat ovat osoittaneet, että hermot ovat läheisessä yhteydessä neovaskularisaatioon tendinoosialueilla(Bjur et al. 2005).
Tendinopatian kipumekanismit eivät ole selvät, mutta niiden uskotaan liittyvän paikalliseen nociceptioon, jota välittävät tenosyyttien sisällä tapahtuvat muutokset(Rio ym.). 2014). Kroonisen tendinopatian etiologia on monimutkainen ja monitekijäinen. Nykyisen käsityksen mukaan jänteeseen kohdistuvien kuormitusvaatimusten ja sen uudelleenmuodostuskyvyn välinen epätasapaino(Cook et al.). 2009).
Kliininen esittely ja tutkimus
Yleisin ryhmä, joka sairastaa ei-insertionaalista akillesjänteen tendinopatiaa, ovat urheilijat, erityisesti keskipitkän ja pitkän matkan juoksijat. Yleinen oire on aamujäykkyys tai jäykkyys liikkumattomuuden jälkeen. Tilan edetessä kipua voi esiintyä jo pienessäkin rasituksessa ja se voi haitata päivittäisiä toimintoja. Vaikeissa tapauksissa kipu jatkuu levossa. Akuutissa vaiheessa jänne on diffuusisti turvonnut ja ödeemaattinen, ja arkuus on yleensä suurimmillaan 2-6 senttimetriä proksimaalisesti jänteen kiinnityskohdasta. Kroonisissa tapauksissa voi esiintyä herkkää kyhmymäistä turvotusta.
Akillesjänteen kipuihin on useita syitä, kuten alla olevassa kuvassa on esitetty:
Lisätietoja akillesjänteen tendinopatian erotusdiagnoosista saat alla olevalta videolta:
Potilas tutkitaan seisten ja makuuasennossa siten, että jalat ovat paljaina polvesta alaspäin. Jalka ja kantapää on tutkittava virheasennon, epämuodostuman, ilmeisen epäsymmetrian, jänteen koon, paikallisen paksuuntumisen ja aiempien arpien varalta. Jänteen venymä tutkitaan jänteen kireyden määrittämiseksi. Puhtaasta tendinopatiasta johtuva jänteen turvotus liikkuu jänteen mukana nilkkaa liikutettaessa, kun taas paratenonin turvotus ei liiku(Arc-testi).
Royal London Hospitalin testissä turvotus, joka on kivuliainta nilkan ollessa maksimaalisessa dorsifleksiossa, viittaa tendinopatiaan. Maffulli et al. (2003) tutkivat tunnustelun, kipukaaritestin ja Royal London Hospitalin testin herkkyyttä ja spesifisyyttä vuonna 2003 ja totesivat, että kaikkien kolmen testin havaitsijoiden välinen yksimielisyys oli hyvä.
Myöhemmässä tutkimuksessa Hutchinson et al. (2013), jossa tutkittiin kymmentä kliinistä testiä, totesivat, että vain kaksi testiä, kivun sijainti ja kipu tunnusteltaessa, ovat luotettavimpia ja tarkimpia Yleiskatsaus akillesjänteen tendinopatian diagnostiikkatesteistä keskiosassa on kuvattu alla olevalla videolla:
Kuvantaminen
Kuvantamismenetelmiin kuuluvat ultraääni- ja magneettikuvaus (MRI). Ultraäänitutkimus voi olla hyödyllinen tehodoppler-sonografian avulla, sillä akillesjänteen tendinopatia näyttää liittyvän neovaskularisaatioalueisiin. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että ultraääni on yhtä tarkka tai tarkempi kuin magneettikuvaus tendinopatian havaitsemisessa(Khan et al.). 2003). Ultraäänitutkimuksen etuna muihin kuvantamismenetelmiin verrattuna on sen vuorovaikutteisuus ja kustannustehokkuus.
TASOITTAA EROTUSDIAGNOOSISI JUOKSUUN LIITTYVISSÄ LONKKAKIVUISSA - ILMAISEKSI!
