Johdanto

Cervikogeeninen huimaus on oireyhtymä, jonka ajatellaan johtuvan kaulan proprioseptiikan ja vestibulaarijärjestelmän lähentymishäiriöstä. Niska liittyy hyvin läheisesti huimausoireiden esiintymiseen. Usein niskakipu edeltää huimausta, ja kun niskakipu pahenee, myös huimaus pahenee. Usein määrätään lääkkeitä, mutta myös fysioterapiaa ja manuaalista terapiaa voidaan käyttää niskaoireiden lievittämiseksi. Tässä satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa pyrittiin tutkimaan voimaharjoitteluohjelman, mobilisaation ja oculomotoristen harjoitusten hyötyjä kohdunkaulan ja huimauksen oireiden hoidossa. Mikä on siis itseharjoittelun tehokkuus cervikogeenisen huimauksen hoidossa? Sukelletaan mukaan!

Menetelmät

Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus perustettiin eräällä korva- ja nenä- ja kurkkutautien osastolla vuosina 2018-2020. Tutkimukseen otettiin mukaan 18-vuotiaita potilaita, joilla oli ei-traumaattinen cervicogeeninen huimaus. Diagnoosi tehtiin potilaskertomuksen perusteella, jossa ilmeni kaulan alueen patologiaa ja huimausta läheisessä ajallisessa suhteessa kaularangan oireiden alkamiseen. Potilaat seulottiin trauman, kohdunkaulan valtimoiden toimintahäiriön ja neurologisten patologioiden varalta, ja potilaat suljettiin pois, jos jokin näistä oli positiivinen. Vestibulaarinen arviointi tehtiin muiden huimaukseen johtavien sairauksien poissulkemiseksi. Sitten kirjoittajat kertovat suorittaneensa huolellisen selkärangan tutkimuksen kivun lähteen tunnistamiseksi.

Potilaat saivat ohjelman omatoimiseen harjoitteluun cervikogeenisen huimauksen hoitoon. Omatoiminen harjoitusohjelma koostui seuraavista osista:

• Voimaharjoittelu: Kymmenen kertaa 5 sekunnin isometriset supistukset taivutuksen, ojennuksen, kiertoliikkeen ja sivuttaisfleksion suuntaan.
• Mobilisaatioharjoitus: Kymmenen kertaa liikkeet taivutuksen, ojennuksen, kiertoliikkeen ja sivuttaisfleksion suuntaan pitämällä loppuasento 5 sekuntia.
• Okulomotorinen harjoittelu kuvataan seuraavasti:
  • Taivutus: Aseta kiintopiste silmien eteen ojentamalla käsi ja katsomalla peukaloon. Yritä koskettaa rintakehää leualla pitäen katse peukalossa 5 s × 10 kertaa.
  • Laajennus: Aseta kiintopiste silmien eteen ojentamalla käsi ja katsomalla peukaloon. Liikuta päätä hitaasti taaksepäin ja katso ylöspäin pitäen katse peukalossa 5 s × 10 kertaa.
  • Kierto: Aseta kiintopiste silmien eteen ojentamalla käsi ja katsomalla peukaloon. Käännä päätä oikealle ja vasemmalle ja pysähdy keskelle aluetta pitäen katseet peukalossa 5 s × 10 kertaa.
  • Lateraalinen taivutus: Aseta kiintopiste silmien eteen ojentamalla käsi ja katsomalla peukaloon. Kallista päätä oikealle ja vasemmalle, pysähtyen keskelle aluetta, pitäen katseet peukalossa 5 s × 10 kertaa.

Sekä interventioryhmää, joka suoritti itseharjoituksia kohdunkaulan huimaukseen, että kontrolliryhmää neuvottiin ottamaan 50 mg dimenhydrinaattia, kun heillä oli voimakasta huimausta 8 tunnin välein, ja 400 mg ibuprofeenia kohdunkaulan kivun vähentämiseksi. Heitä kehotettiin lopettamaan lääkkeen ottaminen, kun oireet paranevat. Kontrolliryhmä ei saanut mitään harjoitusohjelmaa.

Arvioidut tulokset olivat Dizziness Handicap Inventory (DHI) -kyselylomake, joka mittaa huimausoireiden koettua haittaavaa vaikutusta. Tässä asteikossa on 25 kohtaa, ja pistemäärät vaihtelevat 16-34, 36-52 ja 54 pistettä tai enemmän, mikä tarkoittaa lievää, keskivaikeaa ja vakavaa huimausta. Neck Disability Index (NDI) -kyselylomakkeella mitataan niskan invaliditeettia, ja se koostuu 10 kysymyksestä. Maksimipistemäärä on 50, mikä tarkoittaa suurta työkyvyttömyyttä. Lisäksi täytettiin niskakivun VAS-asteikko ja arvioitiin liikelaajuus. Kirjoittajat määrittelivät kaulan täyden aktiivisen liikelaajuuden seuraavasti: fleksio yli 50°, ekstensio yli 60°, lateraalifleksio yli 45° ja rotaatio yli 80°. Posturografia otettiin mukaan objektiiviseksi mittariksi, jolla arvioitiin toiminnallista tasapainoa ja visuaalisten, proprioseptiikan ja vestibulaaristen vihjeiden suhteellista vaikutusta.

Potilaita seurattiin 2 viikon ajan.

Tulokset

RCT-tutkimukseen otettiin mukaan yhteensä 32 osallistujaa, joilla oli cervikogeenistä huimausta. Heidät jaettiin tasan itseharjoitteluryhmään ja kontrolliryhmään. Molemmissa ryhmissä 3 potilasta jäi pois seurannasta.

Otoksen keski-ikä oli 48 vuotta, ja suurin osa heistä oli naisia. Lähtötilanteen ominaisuuksissa ei havaittu merkittäviä eroja sukupuolen, iän, huimauksen keston ja perussairauksien esiintymisen suhteen.

Kahden viikon kuluttua siitä, kun he olivat osallistuneet itseharjoitteluun cervikogeenisen huimauksen hoidossa tai kontrolliinterventioon, tulokset osoittivat, että DHI oli merkittävästi alhaisempi interventioryhmässä. Keskimääräinen ero oli keskimäärin 25 pistettä (95 % CI 4,21-47,63), mikä tarkoittaa, että huimauksen haittaavat vaikutukset ovat vähäisemmät. Samat tulokset havaittiin NDI:n osalta, jossa keskimääräinen ero oli 6,16 (95 % CI 0,42-11,88) omatoimisen harjoittelun ryhmän hyväksi. Ainoastaan DHI:n eroa voidaan pitää kliinisesti merkityksellisenä, koska se ylittää 17 pisteen pienimmän havaittavan muutoksen. VAS-kivun tai heilahdusnopeuden osalta ei havaittu merkittäviä eroja posturografian aikana mitattuna.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Lähtötilanteen ominaisuuksissa ei ollut merkittäviä eroja, vaikka huimauspäivien kesto näyttäisikin olevan omatoimisen harjoittelun ryhmässä lähes kaksinkertainen kontrolliryhmään verrattuna.

Kirjoittajat kertovat suorittaneensa huolellisen selkärangan tutkimuksen kivun lähteen tunnistamiseksi. Oireiden lähteen määrittäminen on kuitenkin vaikeaa tunnustelun ja liikkeiden arvioinnin perusteella. Todennäköisesti he tunnistivat kivun sijainnin kivun lähteen sijasta.

Omaharjoitteluun cervikogeenisen huimauksen hoitoon kuului voimaharjoituksia. Koska vastusta ei kuitenkaan lisätty ja supistuksia oli kestettävä 5 sekuntia, nämä harjoitukset ovat pelkkiä isometrisiä voimaharjoituksia.

NDI- ja DHI-arvot paranivat, mutta kivun VAS-pisteet eivät parantuneet. Tämä on vähintäänkin merkittävää, sillä cervicogeenisen päänsäryn ajatellaan johtuvan niskan proprioseptiikasta ja muista järjestelmistä (visuaalinen, somatosensorinen ja vestibulaarinen) peräisin olevan tiedon epäsuhtaisuudesta. Tällä tavoin näyttää siltä, että tällä otoksella osallistujista ei ehkä ollut "todellista" cervikogeenistä huimausta, tai ehkä vielä kiistanalaisempaa on, että cervikogeenisen huimauksen olemassaolo voidaan kyseenalaistaa....

Puhu minulle nörttimäisesti

DHI-mittaus tehtiin lähtötilanteessa ja kahden viikon kuluttua siitä, kun oli suoritettu itseharjoitus cervikogeenisen huimauksen hoitoon. Kirjoittajat pyysivät kuitenkin osallistujia vastaamaan kuhunkin kysymykseen siten, että se liittyy huimaukseen tai epävakausongelmiin, ottaen erityisesti huomioon heidän tilansa.

viimeisen kuukauden aikana. Tämä ei ainoastaan jätä avoimeksi muistamisen harhan mahdollisuutta, vaan ei myöskään vaikuta loogiselta, kun otetaan huomioon, että koe kesti vain kaksi viikkoa.

Liikealueiden tulokset osoittavat, että merkittäviä eroja ei ollut. Huomaa, että kirjoittajat eivät ole määritelleet kiinnostuksen kohteena olevaa tulosta (ensisijainen tulos) eivätkä viitanneet julkaistuun tutkimussuunnitelmaan, mikä tekee valikoivan raportoinnin mahdolliseksi. Lisäksi minusta on outoa, että liikelaajuus (jatkuva arvo) on jaoteltu "kyllä/ei"-vastaukseksi. Erityisesti silloin, kun todellisia jatkuvan liikelaajuuden arvoja ei enää raportoida. Kun tarkastellaan rajoitetun liikelaajuuden määritelmää, esimerkiksi rotaation osalta, se oli alle 80°. Tämän arvon dikotominen tarkoittaa, että henkilö, jolla on esimerkiksi 79°:n kiertoliike, luokitellaan henkilöksi, jonka niskan liikkuvuus ei ole parantunut. Alat ehkä ymmärtää, miksi tämä voi johtaa valikoivaan raportointiin. Merkittäviä eroja itse harjoitteluryhmän ja kontrolliryhmän välillä ei kuitenkaan raportoitu, joten voimme olla hieman varmempia siitä, että valikoivaa raportointivirhettä ei ole esiintynyt.

Tämä tutkimus oli klassinen esimerkki A-tutkimuksesta (kontrolli: pelastuslääkkeiden käyttö) verrattuna A+B-tutkimukseen (interventio: pelastuslääkkeiden käyttö + itseharjoitukset). Voidaan olettaa, että useammat toimenpiteet johtavat yleensä parempiin tuloksiin tässä ryhmässä. On myös tärkeää mainita, että ennen kuin joku osallistuu tutkimukseen, hänelle kerrotaan tutkimusmenettelyistä ennen satunnaistamista. Näin ollen ne osallistujat, jotka ottivat lääkkeitä ja tekivät harjoituksia, olisivat todennäköisesti voineet kuvitella kuuluvansa interventioryhmään. Koska potilaiden ja arvioijien sokkouttamisesta ei raportoitu, tämä herättää lisää epäilyksiä.

Otoskokoa koskevat laskelmat tehtiin, mutta niissä ei täsmennetty monia yksityiskohtia, esimerkiksi tarkkaa lopputulosta, johon ne perustuivat. Lyhyt seuranta-aika, mahdollinen valikoiva raportointi ja seurannan ulkopuolelle jääneiden osallistujien suhteellisen suuri määrä ovat tärkeitä rajoituksia, jotka on pidettävä mielessä.

Vie viestit kotiin

Tämä RCT-tutkimus osoitti, että cervikogeenisen huimauksen invalidisoivat näkökohdat paranevat kahden viikon omatoimisen harjoittelun jälkeen. Jotkin seikat saattavat rajoittaa näiden tulosten pätevyyttä, esimerkiksi se, että tutkimuksessa ei ollut sokkoutusta eikä ennalta määriteltyä ensisijaista lopputulosta. Tämän kokeen vahvuus on kuitenkin se, että se mahdollistaa itseharjoittelun soveltamisen cervikogeeniseen huimaukseen hyvin helposti ja ilman välineitä.

Viite

Piromchai P, Toumjaidee N, Srirompotong S, Yimtae K. Itseharjoittelun tehokkuus potilaalla, jolla on cervicogeeninen huimaus: Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Front Neurol. 2023 Feb 14;14:1121101. doi: 10.3389/fneur.2023.1121101. PMID: 36864911; PMCID: PMC9972221.