Johdanto

Korkean intensiteetin aerobinen harjoittelu on todistetusti keino parantaa työkyvyttömyyttä, vaikkakin näyttö koskee pyöräilyergometrillä tapahtuvaa harjoittelua. Lähes kaikissa tutkimuksissa, jotka koskevat aerobista harjoittelua alaselkäkipupotilailla, on käytetty aerobista harjoittelua, jossa kehon paino on tuettu (esimerkiksi pyörällä) tai osittain poistettu, kuten vesiympäristössä. Tämä on saattanut tahattomasti aiheuttaa sen, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat välttäneet kehon kuormitusta sisältävää harjoittelua LBP:tä sairastavilla henkilöillä, ja se on saattanut ruokkia leimaa, jonka mukaan juokseminen ei ole turvallista sairastuneille henkilöille. Hiljattain olemme saaneet tietää, että vapaa-ajan juoksijoilla on väestöön verrattuna vähemmän LBP:tä (Maselli ym.). 2020) ja terveempiä selkärangan kudoksia (Belavý et al. 2017), mutta valitettavasti vain muutamissa satunnaistetuissa tutkimuksissa on vertailtu juoksutoimenpiteitä LBP:n hoidossa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko juokseminen kroonisen LBP:n hoidossa käyttökelpoinen vaihtoehto.

Menetelmät

Jotta voitaisiin tutkia juoksun tehokkuutta kroonisen LBP:n hoidossa, tässä kaksihaaraisessa rinnakkaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa verrattiin progressiivista juoksu-kävely-väliharjoitteluohjelmaa saavaa ryhmää ja odotuslistalla olevaa kontrolliryhmää. RCT-tutkimus oli nimeltään ASTEROID-tutkimus, joka on lyhenne sanoista "Assessing safety and treatment efficacy of running on intervertebral discs". Näin ollen tässä tutkimuksessa voitaisiin tehokkuuden arvioinnin lisäksi tutkia myös juoksemisen turvallisuutta LBP:n kanssa.

Kroonisesta (vähintään 3 kuukautta kestäneestä) epäspesifisestä, kroonisesta LBP:stä kärsivät 18-45-vuotiaat henkilöt olivat kelvollisia ehdokkaita, jos he eivät olleet harrastaneet juoksua tai juoksuun perustuvia urheilulajeja viimeisten 3 kuukauden aikana ja jos heillä ei ollut alaraajavammoja.

Osallistujat interventio ryhmä ohjeistettiin seuraamaan kolmea viikoittaista 30 minuutin mittaista liikuntaharjoittelua 12 viikon ajan, jotka liikuntafysiologi määräsi. Nämä istunnot räätälöitiin yksilöllisesti alustavan kuntoarvioinnin perusteella, jossa ohjelman lähtötason määrittämiseksi käytettiin aikaa, jonka osallistujat pystyivät juoksemaan 2 minuuttia juoksumatolla. Jokainen osallistuja aloitti tasolla 1, 2 tai 3, jossa määrättiin 15, 30 ja 45 sekunnin juoksuväli.

Koulutustilaisuudet eivät olleet valvottuja, mutta kliinikot tukivat ja ohjasivat niitä ja tarjosivat koulutussisältöä. Lyhyet 10-15 minuutin videopuhelut sovittiin viikoittain (viikoilla 1-4) ja joka toinen viikko (viikot 6-12) osallistujien matkan seuraamiseksi. Osallistujilla oli myös mahdollisuus ottaa yhteyttä lääkäreihin puhelimitse tai tekstiviesteillä suunniteltujen videopuhelujen ulkopuolella. Harjoitustiedot kerättiin Runkeeper-sovelluksella.

Taulukosta 1 käy ilmi, miten kävelyn ja juoksun välit määrättiin. Esimerkiksi tasolla 1 aloittavan osallistujan oli suoritettava 6-10 toistoa, jotka koostuivat 15 sekunnin juoksuväleistä ja 120 sekunnin kävelyväleistä. Seuraavalle tasolle siirryttiin, kun henkilö pystyi suorittamaan ylemmän toistomäärän onnistuneesti vähintään kahden harjoituskerran aikana yhden viikon aikana. Vain yksi tasokorotus viikossa oli sallittu. Juoksuvälien aikana osallistujia ohjeistettiin hölkkäämään hitaalla tai kohtalaisella 10 km/h nopeudella. Kävelyvälit olivat itse valitulla nopeudella.

Kontrolliryhmän osallistujia pyydettiin hoitamaan kipua tavalliseen tapaan ja välttämään juoksemista, mutta muunlainen liikunta oli sallittua. Tässä tutkimuksessa käytettiin niin sanottua odotuslistakontrollia, mikä tarkoittaa, että kun kontrolliryhmään satunnaistetut osallistujat olivat suorittaneet 12 viikkoa, heille tarjottiin samaa harjoitusohjelmaa kuin interventioryhmälle.

Ensisijainen päätetapahtuma oli kivun ja toimintakyvyn taso, ja ne mitattiin lähtötilanteessa sekä 6 ja 12 viikon kuluttua, mutta mitään tiettyä ajankohtaa ei mainittu ensisijaisena päätetapahtumana.

• Kivun voimakkuus mitattiin 100 pisteen visuaalisella analogia-asteikolla (VAS) viimeisen viikon ajalta. Pienin kliinisesti merkittävä ero (MCID) on 20 pistettä.
• Työkyvyttömyys mitattiin Oswestryn työkyvyttömyysindeksin (ODI) avulla. Pistemäärä vaihtelee 0-100 pisteen välillä, ja 10 pisteen aleneminen on kliinisesti merkityksellistä (MCID).

Tulokset

RCT-tutkimukseen osallistui yhteensä 40 henkilöä, jotka jaettiin tasan interventio- ja kontrolliryhmiin. Osallistujat olivat lähtötilanteessa 32,8-vuotiaita, ja heidän LBP:n intensiteetti oli keskimäärin 39,7 pistettä ja invaliditeetti 22 pistettä.

Interventioryhmässä havaittiin merkittäviä ryhmien välisiä eroja kivun nykyisen voimakkuuden muutoksessa 12 viikon kohdalla ja keskimääräisessä kivun voimakkuudessa 6 ja 12 viikon kohdalla, mutta ei pahimman kivun voimakkuudessa. Interventioryhmässä työkyvyttömyys parani merkittävästi 12 viikossa.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Vaikka nämä tulokset vaikuttavat lupaavilta, on myönnettävä, että interventioryhmässä havaitut erot eivät riitä kliinisesti merkittäviksi, koska ne eivät ylittäneet MCID-arvoja. Koska MCID-arvoja ei ylitetty, emme voi sanoa, että juoksu on tehokas hoito kroonisen LBP:n hoidossa verrattuna odotuslistan valvontaan, mutta tämä tutkimus vahvistaa intervention turvallisuuden. Vain yhdeksän vähäistä haittatapahtumaa kirjattiin, ja vain yksi niistä koski lisääntyvää LBP:tä.

Ryhmän sisäiset parannukset ovat lupaavia, ja jatkotutkimukset voisivat perustua tähän RCT:hen nykyisten juoksu- ja kävelyinterventioiden parantamiseksi. Voisivatko valvotut juoksutoimenpiteet kroonisen LBP:n torjumiseksi olla parempia? Myös muut intensiteetit, volyymit ja etenemisnopeudet voisivat mahdollisesti johtaa suurempiin (kliinisesti merkityksellisiin?) parannuksiin. Jatkuu vielä!

Meidän on korostettava joitakin mahdollisesti merkittäviä eroja interventio- ja kontrolliryhmien välillä lähtötilanteessa. Kun tarkastellaan VAS:n nykyistä, keskimääräistä ja pahinta kivun voimakkuutta, ryhmien väliset erot ovat suhteellisen suuret. Osallistujien tavanomaiset fyysisen aktiivisuuden tasot kirjattiin lähtötilanteessa, ja myös tässä oli suuria eroja molempien ryhmien välillä. Kaikki muut lähtötason muuttujat olivat vertailukelpoisia RCT:n alussa. Kontrolliryhmään satunnaistetut henkilöt raportoivat suurempaa lähtötason kipua kaikissa kolmessa alaluokassa. Voisi olettaa, että regressio keskiarvoon olisi suurempi tässä ryhmässä, koska lähtötason pisteet olivat korkeat. Silti juuri interventioryhmässä kipu väheni huomattavasti verrattuna kontrolliryhmään.

Vaikka interventiota ei valvottu ja potilas saattoi edetä tietyn tason saavuttamisen jälkeen, osallistujat paransivat suorituskykyään juoksumatkassa viikkojen aikana, kuten kaaviosta näkyy. Osallistujat noudattivat hyvin harjoitusprotokollaa, eikä harjoittelun loppumista havaittu, mutta tämä johtuu osittain valintamenettelystä, jolla todennäköisesti rekrytoitiin henkilöitä, jotka olivat motivoituneita osallistumaan juoksuharjoitteluohjelmaan LBP:n parantamiseksi.

Puhu minulle nörttimäisesti

Vaikka saimmekin joitakin tärkeitä oivalluksia, ei nyt kuitenkaan vielä innostuta liikaa. Meidän on myös myönnettävä, että nykyisiä tuloksia ei pidä korostaa liikaa. Alle 20 pisteen ero 100 pisteen VAS-asteikolla ja alle 6 pisteen vähennys 100 pisteen asteikolla vaikuttavat merkityksettömiltä. Minulla on taipumus antaa nykyisille tuloksille enemmän merkitystä siinä, että ne muuttavat sitä, miten ajattelemme LBP:tä, ja toivottavasti edistävät siirtymistä liian varovaisesta ja selkärankaa suojaavasta toiminnasta selkärangan asteittaiseen kuormittamiseen. Intervention turvallisuus ja se, että osallistujia ei jäänyt pois, näyttävät osoittavan, että osallistujat sietivät intervention hyvin. Tämän pitäisi muodostaa perusta jatkotutkimuksille, joiden avulla kivun ja työkyvyttömyyden havaitulle vähenemiselle voidaan antaa merkitystä. Samalla voimme ottaa tämän tutkimuksen esimerkkinä siitä, että kuormitusta voidaan lisätä asteittain näillä potilailla ja puuttua käsitykseen, jonka mukaan juokseminen on vaarallista kroonisesta LBP:stä kärsiville ihmisille.

Vastaaja-analyysit saattavat paljastaa osallistujien osajoukkoja, jotka todennäköisesti reagoivat eri tavalla, koska luottamusvälit osoittivat, että jotkut osallistujat saavuttivat MCID-arvot. Koska osallistujien annettiin hoitaa kipua tavalliseen tapaan, ei voitu valvoa, aiheuttivatko muut hoidot tai hoitojen yhdistelmät parannuksia. Ajattelemisen aihetta tulevia kokeita varten! Meidän on myös ajateltava sitä mahdollisuutta, että ihmiset, joilla on vähäisempää kipua, ovat mahdollisesti innokkaampia osallistumaan liikuntakokeisiin, kun taas ihmiset, joilla on enemmän kipua ja vammaisuutta, saattavat pelästyä.

Kotiin vietävät viestit

Tässä tutkimuksessa selvitettiin juoksun tehokkuutta ja turvallisuutta kroonisen LBP:n hoidossa 18-45-vuotiailla aikuisilla. Vaikka kliinisesti merkityksellisiä vaikutuksia ei ilmennyt, voisi olla mielenkiintoista tutkia tarkemmin sellaista valvomatonta harjoitusprotokollaa, jolla saavutetaan näin selvä kivun ja työkyvyttömyyden väheneminen ryhmän sisällä. Turvallisuus vahvistettiin, ja korkea osallistumisaste osoitti koulutusprotokollien toteutettavuuden. Tämä yhdessä saattaa viitata siihen, että juoksu voisi olla potentiaalinen keino kroonisen LBP:n torjumiseksi. Toistaiseksi tämä tutkimus vahvistaa vain sen, että krooninen LBP ei pahene tällaiseen juoksuohjelmaan osallistuvilla ihmisillä. Tulevissa tutkimuksissa voidaan tutkia muita interventioiden toteuttamismuotoja.

Viite

Neason C, Samanna CL, Tagliaferri SD, Belavý DL, Bowe SJ, Clarkson MJ, Craige EA, Gollan R, Main LC, Miller CT, Mitchell UH, Mundell NL, Scott D, Tait JL, Vincent GE, Owen PJ. Juokseminen on hyväksyttävää ja tehokasta aikuisille, joilla on epäspesifistä kroonista alaselkäkipua: ASTEROID-tutkimus (satunnaistettu kontrolloitu tutkimus). Br J Sports Med. 2024 Oct 7:bjsports-2024-108245. doi: 10.1136/bjsports-2024-108245. Epub ahead of print. PMID: 39375007.