Johdanto

Jatkamme research review part 1 -osiosta ja syvennymme vähän tarkemmin uneen liittyvien häiriöiden hoitoon tuki- ja liikuntaelinasiakkuuksissa. Shepherdin ym. tekemä artikkeli. (2026) ansaitsee toisen, erillisen katsauksen, koska sen tärkein kliinisesti hyödyllinen anti ei ole pelkästään se, että uni vaikuttaa, vaan se, että siinä kuvataan myös, mitä fysioterapeutit voivat realistisesti tehdä uneen liittyvien häiriöiden suhteen tuki- ja liikuntaelinasiakkuuksissa. Huono uni tunnistetaan usein, mutta sitä ei yleensä hallita järjestelmällisesti, vaikka unihäiriöiden on todettu olevan tiiviisti yhteydessä suurempaan kipuherkkyyteen, tunne-elämän säätelyn vaikeuksiin, heikentyneeseen palautumiseen ja jatkuvaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Kirjoittajat argumentoivat, ettei unta pitäisi nähdä vain kivun oireena, vaan myös kivun pysyvyyteen ja toimintakyvyn heikkenemiseen rinnakkaisesti vaikuttavana tekijänä. Siksi kannattaa perehtyä syvemmälle unihäiriöihin silloin, kun niitä pidetään kivun alkamista ja pitkittymistä ennakoivina tekijöinä.

Menetelmät

Tässä artikkelissa käsittelemämme tutkimus on kliininen kommentaari, joten kannattaa huomioida, ettei se kuvaa kokeellisia tutkimuksia – sellaisia, joita käytämme, kun teemme katsauksia. 

Siksi ei ole tehty tilastollista analyysiä, tutkimukseen ei sisällytetty osallistujia eikä mitään interventiota toteutettu. Tekijät käyttivät sen sijaan käytännönläheistä tapaa auttaa meitä tunnistamaan ja käsittelemään unihäiriöitä kliinisessä työssä. Tätä varten olemassa oleva kirjallisuus sovitettiin yhteen kliinisten ohjeiden ja aiempien viitekehysten kanssa. Heidän käytännönläheinen painotuksensa on yhdistää unettomuuden kognitiivisen käyttäytymisterapian valittuja periaatteita (CBT-I) fysioterapian toteutukseen niin, että pysytään fysioterapeutin toimivallassa.

Tulokset

Kirjoittajat kuvaavat neljä keskeistä peruspilaria unihäiriöiden hoidossa tuki- ja liikuntaelinsairauksia koskevassa hoitotyössä.  

Pilari 1: Esiunisuuden vähentäminen: Rauhoitu, jotta nukahdat

Hyvän yöunen perusedellytys on se, että saat unisen olon ennen kuin kömmit peiton alle. Kun kehosi tai mielesi pysyy liian virittyneenä ajatusten, kipuun liittyvän märehtimisen tai aktivoivan sisällön vuoksi (esimerkiksi: TV, some,..), nukahtaminen käy vaikeammaksi. 

Tämän torjumiseksi kirjoittajat ehdottavat, että fysioterapeutit voivat ohjata potilaita vähentämään ennen nukkumaanmenoa aktivoivia toimintoja, erityisesti ruudun käyttöä, ahdistavaa mediassa sisältöä tai työn kaltaista sitoutumista vuoteessa. 

Kun negatiivisia ajatuksia, ahdistusta ja stressiä on läsnä, suositellaan esimerkiksi syvähengitystä, progressiivista lihasrentoutusta, päiväkirjan pitämistä, mindfulnessia sekä sitä, että varaat päivän aiemmalle ajalle aikaa huolten ja ajatusten käsittelyyn, jotta nukkumaanmenoaika ei kuormittaisi kognitiivisesti niin paljon. Yksi tärkeä käyttäytymisen periaate kannattaa pitää mielessä: sänky on varattava uneen ja läheisyyteen, ei ongelmien ratkaisuun, katastrofiajatteluun tai pitkään jatkuneeseen valveilla pyörimiseen.

2. pilari: Unentarpeen lisääminen: Nuku hyvin

Unentarve eli sleep drive tarkoittaa unipaineen kertymistä pitkin valveillaolopäivää. Tämän tueksi kirjoittajat suosittelevat päiväunien rajoittamista, vuoteessa hereillä vietetyn ajan vähentämistä sekä tiettyjen hallintaperiaatteiden käyttämistä. Esimerkiksi jos potilas ei pysty nukahtamaan noin 20–30 minuutissa, hänen kannattaa nousta sängystä ja tehdä rauhallinen, ei-ärsyttävä toiminta hämärässä valaistuksessa, kunnes hän taas tuntee itsensä uneliaaksi. 

Lisäksi artikkelissa korostetaan sopivasti ajoitettua liikuntaa keinona edistää unipainetta ja vahvistaa uni–valverytmiä, mutta huomautuksena, että rasittavaa liikuntaa tulisi välttää tunnin sisällä ennen nukkumaanmenoa. Fysioterapeutille tämä aihepiiri on erityisen relevantti, koska arkiliikunta, harjoittelun annostelu ja käyttäytymisen aktivointi ovat jo tuttuja kuntoutuksen osa-alueita. Kirjoittajat huomauttavat myös, että potilaat saattavat tarvita varmistusta ja rauhoittelua sen suhteen, että näiden käyttäytymisstrategioiden käyttöönoton alussa voi esiintyä tilapäistä päiväaikaista väsymystä. 

Pilar 3: Muokkaa vuorokausirytmiä: Säädä oma sisäinen kellosi

Hyvät unet — mistä ne sitten oikeastaan tulevat? Säännöllisyydestä! Suositus on pitää heräämisaika lähes samana, noin tunnin sisällä joka päivä — myös viikonloppuisin. Tämä vaikuttaa olevan tärkeää kehon kellon “ankkuroinnissa”. Kirjoittajat suosittelevat lisäksi katsomaan päivittäistä rutiinia kokonaisuutena: myös aterioiden, aktiivisuuden ja sosiaalisen ajankohdan säännöllisyyttä kannattaa vaalia. Epäsäännölliset elintapamallit voivat nimittäin pahentaa vuorokausirytmin häiriöitä.

Valoaltistus nähdään yhtenä keskeisistä hoitointerventiokeinoista. Tekijät suosittelevat luonnollisen valon altistamista aamulla heräämisen jälkeen ja kirkkaan keinovalon vähentämistä 1–2 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Entä jos potilaasi tekee vuorotyötä? Vuorotyöläisille voi olla hyödyllistä pitää nukkumisympäristö pimeänä päiväaikaisessa unessa ja käyttää aurinkolaseja yövuoron jälkeen vähentääkseen aamun valoaltistusta. MSK-fysioterapeuteille tämä aihealue on tärkeä, koska krooninen kipu usein häiritsee arjen rutiineja, työtilannetta ja fyysisen aktiivisuuden toimintamalleja — ja tämä puolestaan häiritsee unta entisestään.

Pilari 4: Unen hygienia: Valmistaudu oikein — nuku kuin unelma

Kirjoittajat esittävät yleisiä käyttäytymiseen ja ympäristöön liittyviä suosituksia, jotka tukevat unta. Näitä ovat esimerkiksi rauhallisen, viileän ja pimeän nukkumisympäristön ylläpitäminen sekä kofeiinin, alkoholin, nikotiinin ja raskaiden myöhäisten aterioiden välttäminen. He kuitenkin tuovat selkeästi esiin, että pelkkä unihygienia tehoaa rajallisesti, erityisesti pitkittyneessä unettomuudessa tai kipuun liittyvässä unihäiriössä. Tässä kommentaarissa unihygieniaa käsitellään lisäkeinona (adjunktina), ei itsenäisenä hoitointerventiona. Kirjoittajat huomauttavat myös fiksusti, että tietyt unihygieniasuositukset voivat olla joillekin potilaille epärealistisia taloudellisten tai ympäristöön liittyvien rajoitteiden vuoksi. Siksi kliinikoiden kannattaa käyttää harkintaa sen sijaan, että he antaisivat geneeristä ohjeistusta ilman kontekstia. 

Kysymyksiä ja ajatuksia

Tämä kliininen kommentaari tarjoaa käytännöllisen toimenpideviitekehyksen fysioterapeuteille, jotka hoitavat tuki- ja liikuntaelimistön kipua sairastavia henkilöitä ja joilla on samalla unitoiminnan häiriöitä. Menetelmä pysyy keskittyneenä kliinikon toteutettavissa oleviin käyttäytymiseen perustuviin strategioihin, eikä se keskity unihäiriöiden diagnosointiin. Lisäksi se asettaa fysioterapeutit uniterveyden tuen tarjoajiksi porrastetun hoitomallin (stepped-care) puitteissa.

Nämä neljä pilaria perustuvat unettomuuden kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteisiin (CBT-I). Tekijät päätyvät siihen, että CBT-I on unettomuuden ensisijainen, lääkkeetön hoito, ja että sen periaatteita voidaan osittain yhdistää fysioterapiakäytäntöön, kun hoidetaan henkilöitä, joilla on tuki- ja liikuntaelimistön kipua. Perusteena on, että se on osoittanut pitkäaikaisia hyötyjä sekä unen laadulle että kivun tuloksille.

Kuten myös CBT kivun ongelmiin, tämä lähestymistapa pyrkii helpottamaan itsehoitoa käsittelemällä yksilöllisiä psykologisia tekijöitä. Tärkeää on, että tekijät eivät odota fysioterapeuttien tarjoavan täysimittaista CBT:tä unettomuuteen (CBT-I), vaan integroivan käyttäytymisen keskeiset periaatteet tuki- ja liikuntaelimistön hoitoon.

On hyvä myöntää, että tämä ei ole lopullinen näyttö, vaan ainoastaan viitekehys. Vaikka suositukset ovat hyödyllisiä, niitä ei ole testattu satunnaistetuissa kliinisissä tutkimuksissa — ja tämä kannattaa pitää mielessä, kun tulkitset näitä havaintoja. 

Puhu minulle nörttimäisesti

Tämän kliinisen kommentaarin ensisijainen rajoite on sen pragmaattinen lähestymistapa: se ohittaa systemaattisen kirjallisuuskatsauksen prosessin, mikä kasvattaa väistämättä vinouman (bias) riskiä. Kun systemaattista hakustrategiaa ei ole, mukaanottoehdot eivät ole ennalta määritettyjä, eikä risk-of-bias-arviointia tehdä, näytön valikoituminen ei ole läpinäkyvää. Näin ollen kirjoittajat ovat voineet tuoda mukaan valikoivaa vinoumaa (selection bias) sisällyttämällä ensisijaisesti tutkimuksia, jotka tukevat heidän esittämäänsä viitekehystä. Siksi johtopäätöksiä täytyy tulkita varovaisesti, koska niille ei ole suoraa empiiristä validointia, ne nojaavat sekundaariseen näyttöön ja metodologia ei ole systemaattinen. Lisäksi kliinisessä kommentaarissa esitettävän näytön taso on lähtökohtaisesti matalampi kuin satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa tai systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa, ja tämä täytyy huomioida.

Huolimatta menetelmällisistä rajoitteistaan, kommentaarilla on merkittäviä vahvuuksia kliinisessä käytössä. Se tarjoaa erittäin yleistettävän ja käytännönläheisen, askel askeleelta etenevän viitekehyksen kliiniseen työhön. Tekijät onnistuivat kokoamaan monimutkaista, monitieteistä näyttöä unilääketieteestä, psykologiasta ja kivuntutkimuksesta fysioterapeuteille helposti käyttöön otettavaksi työkaluksi. Tämä lähestymistapa on suunniteltu auttamaan kliinikkoja seuloessaan unihäiriöitä, jotka liittyvät tuki- ja liikuntaelimistön kipuun, sekä tekemään tarvittaessa lähetepäätöksiä. Oleellista on, että se säilyttää nykyisen työnkuvan laajuuden: tarkoitus on tukea kliinikkoa eikä vaatia unihäiriöiden erityisosaamista. Artikkeli tarjoaa lopulta kliinisesti hyödyllisen, teorialähtöisen viitekehyksen.

Kotiin vietävät viestit

Häiriintynyt uni ei ole vain oire — se myös ruokkii kipua ja hidastaa toipumista aktiivisesti. Kun potilas kertoo univaikeuksista, pelkän kirjaamisen sijaan meidän kannattaa mennä askeleen pidemmälle ja kartoittaa mahdollisia taustalla olevia tekijöitä, jotka voivat selittää tuki- ja liikuntaelimistön kiputiloja. Jos unihäiriö tunnistetaan ja sitä pidetään yhtenä tekijänä tuki- ja liikuntaelimistön kiputilan kehittymisessä tai sen jatkumisessa — kuten aiemmassa tutkimuskoosteessa korostimme — voimme ohjata potilaan jatkoarvioon uniasiantuntijoille. Siitä huolimatta tämä katsaus painottaa, että fysioterapeutti voi tukea potilaan parempaa unta kohdistamalla toimenpiteet neljään osa-alueeseen: vähentämällä ennukkumisen aikaista vireystilaa, lisäämällä unentarvetta, säännöllistämällä vuorokausirytmiä sekä käyttämällä unihygieniaa lisäkeinona — ei yksinään toimivana hoitona. 

Viite

Shepherd, M. H., Neilson, B. D., & Siengsukon, C. F. (2026). Huonon unen aiheuttama kipu: Kliinikon opas unen toimintahäiriöiden arviointiin ja hoitoon henkilöillä, joilla on tuki- ja liikuntaelimistön kiputila. Jospt Open, 4(1), 12–22.