Johdanto

Perusterveydenhuollon ammattilaisilla, kuten yleislääkäreillä, on yleensä suuri työkuorma, koska heidän tehtävänään on hoitaa potilaita, jotka tuntevat olonsa sairaaksi ja joilla on lääketieteellisiä terveysongelmia. Usein he kohtaavat myös potilaita, joilla on enemmän liike- ja ryhmäasentoon liittyviä vaivoja. Koska nämä perusterveydenhuollon hoitopolut ovat helposti saavutettavissa, yleislääkäreiden potilasmäärä on hyvin suuri, mikä johtaa usein odotusaikojen pitenemiseen. Tyypillisesti kipupotilaat haluavat välitöntä apua, mikä voi johtaa ”lääke- tai hoitokauppaan”: potilaat hakeutuvat muualle saadakseen vastaanottoajan nopeammin. Tämä voi olla haitallista, koska lääketieteellinen tieto hämärtyy, eikä yleislääkäri, jonka pitäisi koordinoida hoitopolku, ole aina perillä kaikista henkilön terveydentilaan liittyvistä seikoista. 

Mahdollinen ratkaisu tähän suureen työkuormaan voisi olla se, että fysioterapeutit integroidaan perusterveydenhuoltoon, kun terveysongelma vaikuttaa olevan enemmän liikkeeseen liittyvä. Tällainen suora pääsy fysioterapiaan on jo olemassa useissa maissa, mutta se ei ole yleinen toimintatapa globaalisti. Ennen kuin tällaista hoitopolku-mallia otetaan käyttöön useammissa maissa, täytyy selvittää, miten se voidaan käytännössä järjestää tutkimalla, missä sitä jo tehdään. Lisäksi on vastattava kysymykseen, miksi se ylipäätään pitäisi ottaa käyttöön.

Menetelmät

Valittiin scoping review -tutkimusasetelma, koska kirjoittajien mukaan kirjallisuus oli odotettavasti heterogeenistä muun muassa terminologian, terveydenhuollon toimintaympäristön, potilasjoukon ja palvelun toteuttamismallin osalta. Tavoitteena oli ensisijaisesti kartoittaa saatavilla olevaa näyttöä eikä laskea yhtä yhdistettyä hoidon vaikutuksen arviota.

Kolme tietokantaa käytiin läpi asiaankuuluvien artikkeleiden löytämiseksi yhdistämällä hakutermejä, kuten

• edistynyt käytäntö;
• ensikontakti;
• sisäänkäyntipiste;
• suora käyttöoikeus;
• laajennettu toimintatarjonta;
• lääkärin apulainen;
• perusterveydenhuolto

Tutkimukset, jotka on julkaistu englanniksi aikavälillä tammikuu 2014 – joulukuu 2023, olivat kelpoisia. ”Suora pääsy” sisällytettiin tarkoituksella, koska osa palveluista vaikutti toimivan integroidun perusterveydenhuollon mallin tavoin, vaikka alkuperäiset kirjoittajat eivät kuvanneet selkeästi triage- tai lähetteiden/ohjauksen polkua.

Tutkimukset sisällytettiin, kun fysioterapeutti:

1. oli fyysisesti samassa paikassa perusterveydenhuollon kanssa tai se oli integroitu osaksi ensimmäistä perusterveydenhuollon käyntiä;
2. vastaanotti potilaita perusterveydenhuollon triage-prosessin kautta jakson ensimmäisellä käyntikerralla; tai
3. toimi ikään kuin sisäänkäyntipisteen tarjoajana.

Tutkimuksessa piti lisäksi verrata perusterveydenhuollon fysioterapiaa perinteiseen perusterveydenhuollon hoitopolkuun ja raportoida vähintään yksi seuraavista terveyspalveluiden käyttöön tai kustannuksiin, tai potilastuloksiin liittyvistä seikoista.

Pre–post-toteutustutkimukset sallittiin, samoin julkaistut tiivistelmät ilman kokotekstiartikkelia. Tekijät sulkivat pois:

• erikoissairaanhoidon fysioterapiaa;
• päivystys- ja kiireellisen hoidon palvelut;
• tapausselostukset;
• protokollit;
• editoriaalit;
• katsaukset ja meta-analyysit.

Hätä- ja kiireellisen hoidon mallit jätettiin pois, koska kyseisissä ympäristöissä ei yleensä tarjota jatkuvaa hoitoa kotiutumisen jälkeen, kun taas hoidon jatkuvuus katsotaan kuuluvan perusterveydenhuoltoon.

Tulokset

Laajuuskatsaukseen sisällytettiin 39 artikkelia. Vaikuttaa siltä, että termiä “primary care physiotherapy” ei käytetty kertaakaan kuvaamaan palvelumallia. Katsaus löysi huomattavaa vaihtelua siinä, miten fysioterapeutit oli integroitu perusterveydenhuollon hoitopolkuun.

Samaan tilaan sijoitetut ensikontaktin fysioterapeutit

Joissakin Yhdistyneen kuningaskunnan palveluissa fysioterapeutit työskentelivät yleislääkärin vastaanottojen tiloissa ja toimivat ensikontaktina tuki- ja liikuntaelimistön vaivoissa. Joillakin oli pitkälle kehittyneet valtuudet, kuten oikeus pyytää kuvantamistutkimuksia, määrätä lääkkeitä, antaa injektioita ja ohjata jatkotutkimuksiin tai erikoissairaanhoitoon.

Asiallinen esiselvittely fysioterapiaa varten

Ruotsissa, Puolassa ja joissakin sotilas- tai työterveyshuollon ympäristöissä vastaanottohenkilökunta, sairaanhoitajat, puhelinjärjestelmät tai verkossa olevat terveyskyselyt ohjaavat sopivat potilaat fysioterapeutille sen sijaan, että heidät ohjattaisiin lääkärille. Hälytysmerkkeihin viittaavat vastaukset tai lääketieteellinen monimutkaisuus voivat ohjata potilaan terveydenhuollon lääkärin tai muun terveydenhuollon tarjoajan puoleen.

Triage-kaavio havainnollistaa peruspolun:

1. potilas pyytää ajanvarausta perusterveydenhuoltoon
2. potilas vastaa jäsenneltyihin esitietokysymyksiin
3. järjestelmä ohjaa potilaan joko fysioterapeutin tai terveydenhuollon palveluntarjoajan asiakkaaksi
4. ensimmäinen palveluntarjoaja voi sen jälkeen viitata toisen ammattiryhmän osaamiseen tai tehdä sen kanssa yhteistyötä

Tiimin kanssa tehtävä konsultaatio

Veteraaniasioiden (Veterans Affairs) palveluissa fysioterapeutti ja lääketieteellinen palveluntarjoaja arvioivat potilaan yhdessä. Oirekuvasta ja esiin tulevasta ongelmasta riippuen mukaan voi tulla myös psykologiaa, farmasiaa tai sosiaalityötä.

Samalla käyntikerralla tehtävä tiedonsiirto

Eräässä yksityisessä yhdysvaltalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä potilaat tapasivat lyhyesti oman perusterveydenhuollon lääkärinsä ja sitten fysioterapeutin saman käynnin aikana. Fysioterapeutti pystyi arvioimaan potilaan, antamaan lyhyet ohjeet tai hoidon sekä ohjaamaan potilaan jatkokuntoutukseen tai erikoislääkärin hoitoon.

Satunnaistettu palveluntarjoajien jakaminen

Useissa ruotsalaisissa tutkimuksissa ja yhdessä työntekijöiden hyvinvointia käsittelevässä tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin alkuhaastatteluun joko fysioterapeutin tai lääkärin kanssa. Nämä tutkimukset tarjoavat suoremman vertailun kuin tutkimukset, joissa potilaat valitsivat hoitajan itse tai heidät jaettiin tavanomaisten käytäntöjen mukaisesti.

Kustannusten ja käytön vaikutukset

Kustannukset

Kun vertailtiin terveydenhuollon kustannuksia tavanomaisen hoitopolun ja sellaiseen mallin välillä, jossa fysioterapeutit integroidaan perusterveydenhuoltoon 16 tutkimuksessa, perusterveydenhuollon fysioterapiaan liittyi pienemmät kustannukset 9 tutkimuksessa, ei eroa 6 tutkimuksessa ja korkeammat kustannukset 90 päivän kohdalla 1 tutkimuksessa.

Kolmessa tutkimuksessa arvioitiin kustannusvaikuttavuutta, ja kaikissa kolmessa päädyttiin siihen, että perusterveydenhuollon fysioterapia oli kustannusvaikuttavaa, koska absoluuttiset terveydenhuollon kokonaiskustannukset olivat kokonaisuutena melko samansuuntaisia eri hoitopolkujen välillä. 

Kuvantaminen

19 tutkimuksesta, joissa tutkittiin kuvantamisen käyttöä tai kuvantamisen kustannuksia, 17 raportoi, että kuvantamisen käyttö tai kustannukset pienenivät perusterveydenhuollon fysioterapiapolulla – erityisesti röntgenkuvissa, vaikka kehittyneiden kuvantamismenetelmien käyttö oli samankaltaista. Yhdessä tutkimuksessa havaittiin kehittyneiden kuvantamismenetelmien lisääntymistä niskakipupotilailla perusterveydenhuollon fysioterapiapolulla.

Lääkkeiden käyttö

Seitsemäntoista tutkimusta arvioi lääkityksiä, joista 11 raportoi vähemmän reseptejä tai vähäisempää lääkityksen käyttöä perusterveydenhuollon fysioterapiapolulla. Poikkeuksellisen hyvin: kaikissa viidessä opioidien käyttöä arvioineessa tutkimuksessa raportoitiin pienempi opioidimäärä resepteissä tai käytössä perusterveydenhuollon fysioterapiapolulla.

Erikoislääkärille lähete

19 tutkimuksesta, joissa tarkasteltiin erikoislääkärin lähetteitä tai niihin liittyviä kustannuksia, 11:ssä raportoitiin pienempää palveluiden käyttöä perusterveydenhuollon fysioterapialla, seitsemässä löydettiin samanlainen käyttöaste ja yhdessä todettiin, että fysioterapeutit olivat sairaanhoitajakäytäntöjen ammattilaisia todennäköisempiä suosittamaan erikoislääkärin lähetettä potilaille, joilla on krooninen selkäkipu. 

Injektiot ja leikkaus

Niistä yhdeksästä tutkimuksesta, joissa arvioitiin nivelinjektioita, kahdessa havaittiin pienempi käyttö, kun ensisijainen hoito järjestettiin fysioterapian triagen kautta; kuudessa ei havaittu eroa, ja yhdessä havaittiin suurempi kortisoni-injektioiden käyttö fysioterapia-triagen käyttöönoton jälkeen. Leikkauksen käyttö oli pienempää yhdessä tutkimuksessa ja samanlaista viidessä tutkimuksessa.

Fysioterapian käyttö ja jatkoseuranta

Potilaat, jotka päätyivät integroituun fysioterapiaa perusterveydenhuoltoon -polkuun, saivat muita todennäköisemmin fysioterapiahoitoa tai fysioterapeuttisen lähetteen. Neljällä kuudesta tutkimuksesta, joissa arvioitiin hoidon laajuutta, raportoitiin kuitenkin tässä polussa vähemmän kuntoutuskertoja jaksoa kohden. Tekijät esittivät, että tämä voisi viitata nopeampaan toipumiseen tai tarkoituksenmukaisen hoidon aloittamiseen aiemmin, vaikka katsaus ei tarjonnut riittävästi suoraa näyttöä tulkinnan vahvistamiseksi. Kolmessa neljästä tutkimuksesta, joissa tarkasteltiin kokonaisuudessaan jatkoseurantakäyntejä, havaittiin vähemmän käyntejä sen jälkeen, kun fysioterapia oli integroitu osaksi perusterveydenhuoltoa.

Potilastulokset

Näyttö potilastuloksista oli selvästi rajallisempaa kuin näyttö käytön hyödyistä.

Kipu

Kolme tutkimusta mittasi kipua. Yksikään ei löytänyt tilastollisesti merkitsevää eroa perusterveydenhuollon fysioterapian ja lääkärivetoisten hoitopolkujen välillä.

Toimintakyky, toimintarajoitteet ja elämänlaatu

Seitsemässä tutkimuksessa käytettiin mittareita, joihin kuuluivat muun muassa:

• Oswestry-toimintakyvyn haittaindeksi
• Niskan toimintakyvyn indeksi
• Lyhyt terveyskysely
• PROMIS-mittarit
• EuroQOL-5-ulottuvuutta (EQ-5D)

Tulokset olivat yleensä samansuuntaisia fysioterapiareitin ja terveydenhuollon perusterveydenhuollon välillä. Tämä tukee sitä, että fysioterapeuttien integrointi perusterveydenhuoltoon voi johtaa vertailukelpoisiin tuloksiin, mutta se ei yksinään osoita muodollista non-inferioriteettia. Non-inferioriteetin voi päätellä vasta, jos yksittäisessä tutkimuksessa käytettiin asianmukaista non-inferiority-asetelmointia ja -marginaalia.

Työstä poissaolo

Viisi tutkimusta havaitsi lyhyempää tai harvemmin toistuvaa sairauspoissaoloa, kun taas kolmessa ei todettu eroa sairaslomatodistusten myöntämisessä. Yhdessä sotilastutkimuksessa todettiin vähemmän pysyviä työrajoitteita palveluksessa olevilla, joilla oli nilkkavammoja ja jotka ohjattiin suoraan fysioterapiaan.

Turvallisuus

Vain kolme tutkimusta vertasi haittatapahtumia tai turvallisuuteen liittyviä lopputuloksia. Yhdessäkään ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroaperusterveydenhuollon fysioterapian ja lääkepolkujen välillä. Tämä on rauhoittavaa, mutta näyttö jää silti rajalliseksi, etenkin koska osa näytöstä tuli nuoremmilta ja terveemmiltä sotilaspopulaatioilta.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Keskeinen kysymys on, oliko fysioterapian ja lääketieteen ryhmillä samankaltainen lähtötilanteen riski ja lääketieteellinen kompleksisuus. Ei-satunnaistetuissa tutkimuksissa vähäisemmän terveydenhuollon käytön voisi olettaa, kun triage ohjaa suhteellisen tavanomaisia (ei-vaikeita) tapauksia fysioterapeuteille. Jatkossa tutkimuksissa tulisi huomioida komorbiditeetit, oireiden vaikeusaste, aiempi terveydenhuollon käyttö, sosioekonominen asema, potilaan toiveet ja diagnostinen epävarmuus.

Terapian tarpeettoman kuvantamisen vähentäminen on hyödyllistä, mutta pelkästään pienempi kuvantamistiheys ei automaattisesti ole merkki laadukkaammasta hoidosta. Seuraavissa tutkimuksissa olisi myös raportoida:

• suositusten mukaisuus
• huomaamatta jääneet tai viivästyneet diagnoosit
• myöhempi kuvantaminen uudelleenarvion jälkeen
• seuraavat päivystyskäynnit
• havaittu vakava perussairaus

Katsaus tarjoaa vahvempaa näyttöä terveydenhuollon palvelujen käytön muutoksista kuin muutoksista kivussa, toimintakyvyssä tai toipumisen kestossa. On edelleen epäselvää, auttaako perusterveydenhuollon fysioterapia potilaita toipumaan nopeammin vai muuttaako se lähinnä sitä, mitä palveluja he käyttävät. Merkitykselliseen toipumiseen kuluvan ajan ja luottamuksen itsehoitoon kannalta hyödylliset lopputulokset olisivat erityisen tärkeitä.

Totta kai oppimissuunnitelmienkin täytyy muuttua, koska tarvittavat osaamiset ovat paljon erilaiset perusterveydenhuollon ympäristössä. Tutkituissa artikkeleissa fysioterapeuteilla saattoi olla mahdollisuus pyytää kuvantamistutkimuksia, määrätä lääkkeitä, antaa pistoksia tai ohjata suoraan erikoislääkärille. Kaikilla näin ei ollut. Tämä tarkoittaa, että kehittyneen käytännön (advanced practice) toimintaympäristöistä saadut tulokset eivät välttämättä siirry suoraan järjestelmiin, joissa fysioterapeuttien toimenkuva on rajatumpi. Vaikuttaa kuitenkin äärimmäisen tärkeältä, että perusterveydenhuollossa toimivalla fysioterapeutilla on vähintään osaaminen potilaan seulonnasta, erotusdiagnostiikasta, lääketuntemuksesta, kuvantamistutkimusten indikaatioista, riskiviestinnästä sekä moniammatillisesta yhteistyöstä. 

Mitä tapahtuu lääkäreiden työkuormalle? Nivelsairauksiin ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin liittyvien vastaanottokäyntien vähentyminen voisi vapauttaa terveyskeskuslääkäreitä hoitamaan lääketieteellisesti monimutkaisia potilaita. Työkuorma voi kuitenkin vain siirtyä toisaalle, jos lääkäreiden täytyy usein tarkistaa kuvantamispyynnöt, määräykset, hälytys-/riskitilanteet tai epäselvät esiin tulevat oirekuvat, sillä kaikissa maissa ei ole annettu näitä oikeuksia fysioterapian ammattilaisille. Tulevissa arvioinneissa pitäisi mitata kliinikoiden työkuormaa, ajanvarauskapasiteettia, henkilöstön tyytyväisyyttä ja uupumusta — ei pelkästään potilaskohtaisia vaikutuksia ja terveydenhuoltojärjestelmän kustannuksia.

Tämä laajuuskatsaus vahvistaa hoitomallin arvoa, jossa liikehallinnan asiantuntemusta omaavat kliinikot arvioivat tuki- ja liikuntaelimistön pulmia heti hoidon alussa sen sijaan, että potilaiden pitäisi tavallisesti kiertää lääkärivetoista portinvartijaa.

Tämän palvelun toiminnallinen toteutus voi sisältää seuraavat osat:

1. Selkeä, järjestetty sisäänpääsyAlkuhaastattelupyynnöt käsitellään puhelimitse, digitaalisilla alustoilla tai hallinnollisen henkilöstön kautta.
2. Kattavat seulontaprotokollatTriage-arvioinnin on tunnistettava tehokkaasti punaiset liput, systeemiset sairaudet, akuutit vammat, neurologiset puutokset tai muut lääketieteelliset tilanteet, jotka ylittävät fysioterapeutin ammatillisen ja juridisen toimivallan.
3. Strateginen hoidonohjausKun tavanomaiset tuki- ja liikuntaelinsairauksien tapaukset ohjataan fysioterapiaan, potilaat, joilla on merkittävää lääketieteellistä epävarmuutta tai monisairautta, tulee ohjata lääkärille tai niitä tulee hoitaa yhdessä lääkärin kanssa.
4. Laaja ensiarvioFysioterapeutti tekee perusteellisen esitietojen kartoituksen, kliinisen tutkimuksen ja järjestelmällisen läpikäynnin, jotta hän voi muodostaa erotusdiagnostiikan ja aloittaa potilaan ohjauksen.
5. Integroitu yhteistyöhön perustuva hoitopolkuSelkeästi määritellyt toimintamallit ovat tarpeen, jotta kuvantaminen, lääkehoito, erikoislääkärin konsultaatiot tai tarvittaessa kiireellinen lääketieteellinen eskalointi voidaan toteuttaa sujuvasti.
6. Suorituskyvyn ja turvallisuuden seurantaJärjestelmien pitäisi arvioida haittatapahtumia, uudelleenkontaktoinnin ja hoitoon palaamisen määriä, terveydenhuollon käyttöä sekä kliinisen toipumisen mittareita rinnakkain kustannusvaikuttavuuden ja potilastyytyväisyyden kanssa.

Tärkeää on, että tutkimusnäyttö ei tue yhtä kaikille sopivaa algoritmia. Sen sijaan hoitopolut pitää räätälöidä paikallisten lakien ja säädösten, henkilöstön osaamisen sekä käytettävissä olevien korvausmallien mukaan.

Puhu minulle nörttimäisesti

Laajuuskatsaus löysi terveydenhuollon käytön vähenemistä, kun fysioterapiaa integroidaan perusterveydenhuoltoon, ja tämä johtui pääasiassa lääkkeiden ja kuvantamisen määräämisen vähenemisestä. Tekijät esittävät, että lääkkeiden ja kuvantamisen määräämisen vähentyminen tuki- ja liikuntaelinsairauksissa voi johtaa lääkärikäyntien ja hoitojen vähenemiseen. Määrättyjen opioidien huomattava väheneminen on merkittävää, erityisesti maissa, joissa terveydenhuoltojärjestelmä on kasvamassa nopeasti sen väärinkäytön vuoksi. Tämä oli yksi melko johdonmukaisista löydöksistä, vaikka useimmat sitä tukevat tutkimukset olivat havainnointitutkimuksia, joten ne eivät voi todistaa, että palveluketju (provider pathway) itse aiheutti vähenemisen.

Radiologiaan lähetettäviä potilaita ohjattiin vähemmän, vaikka tietokonetomografian tai magneettikuvauksen käyttö pysyi ryhmien välillä samansuuntaisena. Tämä ero on tärkeä, sillä kokonaiskuvantamisen väheneminen ei aina tarkoittanut sitä, että kaikkien kuvantamismuotojen käyttö olisi vähentynyt. Katsaus arvioi kuvantamisen määrää, ei sitä, olivatko yksittäiset kuvantamispäätökset asianmukaisia. Kuvantamisen vähentyminen voi tarkoittaa vähemmän tarpeetonta hoitoa, mutta se voi teoriassa myös viitata siihen, että jotakin jätettiin käyttämättä liikaa.

Fysioterapian integroiminen perusterveydenhuoltoon ei vähentänyt injektioita tai leikkauksia johdonmukaisesti, vaikka näyttö ei myöskään viitannut siihen, että tämä polku lisäisi kirurgisia toimenpiteitä. Kuten odotettiin, potilaat, jotka ohjautuivat fysioterapialähtöisen polun kautta, saivat muita todennäköisemmin fysioterapiahoitoa tai lähetteen fysioterapiaan. Kuitenkin neljä kuudesta tutkimuksesta, joissa arvioitiin hoitokäyntien määrää, raportoi vähemmän kuntoutuskäyntejä per episodi. Katsauksen tekijät arvelivat, että tämä voisi heijastaa tarkoituksenmukaisen hoidon aloittamista aiemmin tai nopeampaa toipumista, mutta mukana olleet tutkimukset eivät antaneet riittävästi suoraa näyttöä jommankumman selityksen vahvistamiseksi. Nämä löydökset ovat kuitenkin yhteensopivia hoitosuositusten kanssa, joissa yleensä suositaan konservatiivista hoitoa ennen siirtymistä invasiivisempaan hoitoon, vaikka asianmukainen kesto riippuu kliinisestä tilanteesta eikä tämä katsaus määritellyt sitä. Tällä voi olla kliinistä merkitystä, koska fysioterapiaa ei aina oteta varhain mukaan tavanomaiseen hoitoon. Laadullisessa tutkimuksessa perusterveydenhuollon kliinikot kuvasivat, että siitä huolimatta, että he olivat tietoisia suosituksista, joiden mukaan selkäkivun konservatiivinen hoito kannattaa, potilaiden odotukset, epäilyt näytön luotettavuudesta ja riskiluokittelutyökalujen rajallinen käyttö voivat edesauttaa matalan arvon interventioiden, kuten lääkityksen, varhaisen kuvantamisen ja kirurgisen lähetteen, käyttöä (Fifer et al. 2022).

Näitä löydöksiä tulisi kuitenkin tulkita varoen. Katsauksessa mukana olleet terveydenhuoltojärjestelmät, fysioterapian toimintamallit, potilasryhmät, tutkimusasetelmat, vertailut sekä lopputulosmittarit olivat hyvin heterogeenisia. Sen johtopäätökset perustuivat pääasiassa siihen, kuinka monessa tutkimuksessa fysioterapiavetoista hoitoa puoltavat tulokset olivat, eikä siihen, että vaikutuskokoja olisi koottu yhteen. Tämän vuoksi pienet havainnointitutkimukset ja suuremmat, vahvempaa näyttöä tuottavat tutkimukset saattoivat vaikuttaa yhtä lailla koko kuvion muodostumiseen. Lisäksi fysioterapeuteille ohjatut potilaat saattoivat olla nuorempia, terveempiä tai vähemmän monisairaita/monimutkaisemmin lääketieteellisesti käsiteltäviä, joten pienempi terveydenhuollon käyttö voi osittain heijastaa potilasvalintaa eikä niinkään itse hoitopolun vaikutusta. Potilaiden lopputuloksissa havaitun tilastollisesti merkitsevän eron puuttumista ei myöskään pidä tulkita todisteeksi hoitojen samanarvoisuudesta, varsinkaan kun useat tutkimukset olivat pieniä ja muodollisia non-inferiority-menetelmiä käytettiin harvoin. 

Fysioterapiasta voi olla paljon hyötyä, koska se voi olla turvallinen ja tehokas tapa tukea toipumista palauttamalla liike ja toimintakyky, samalla kun se tarjoaa suhteellisen turvallisemman vaihtoehdon tarpeettomalle kuvantamiselle, lääkitykselle tai invasiivisille toimenpiteille. Lisätutkimuksissa voidaan tarkastella potilaan kokemia vaikutuksia vielä syvällisemmin, sillä ne olivat paljon rajatumpia kuin tulokset, jotka liittyivät terveydenhuollon käyttöön ja kustannuksiin. 

Kotiin vietävät viestit

Fysioterapeuttien integrointi perusterveydenhuoltoon näyttää vähentävän kuvantamista, lääkkeiden käyttöä, opioidien käyttöä ja joissakin ympäristöissä myös potilaiden kokonaishoito­kustannuksia tuki- ja liikuntaelinten vaivoissa. Saatavilla olevan rajallisen näytön perusteella ei löytynyt huonompia tuloksia kivun, toimintakyvyn, elämänlaadun tai turvallisuuden osalta verrattuna lääkärivetoisiin hoitopolkuun.

Tämä tukee käytännössä sitä, että fysioterapeutit voidaan nähdä ensikontaktin palveluntarjoajina jäsennellyssä perusterveydenhuollon tiimissä, edellyttäen että järjestelmässä on asianmukainen triage, lääketieteellinen esitarkastus, eskalaatiomenettelyt sekä mahdollisuus yhteistyöhön.

Keskeinen uhka johtopäätökselle on, että suuri osa näytöstä oli havainnointitutkimuksiin perustuvaa ja hyvin heterogeenistä. Potilaat, joille ohjattiin fysioterapiaa, saattoivat olla alusta alkaen terveempiä tai vähemmän monimutkaisia, ja katsauksessa ei arvioitu löydöksiä muodollisesti tutkimusten laadun mukaan. Näyttö on siis lupaavaa, mutta se ei vielä todista, että perusterveydenhuoltoon laajasti vietävä fysioterapia tuottaisi samat säästöt ja samalla turvallisuustason kaikissa terveydenhuoltojärjestelmissä.

Viite

Alyson M Cavanaugh, Micah Wong, Katie O’Bright, Dylan Lewis, The value of integrating physical therapists into primary care, including patient outcomes and health care costs: a scoping review, Physical Therapy, Volume 106, Issue 6, kesäkuu 2026, pzag052.