Johdanto

Kiertäjäkalvosimen (RC) repeämien esiintyvyys on noin 11-13 prosenttia viidennellä vuosikymmenellä ja jopa 80 prosenttia kahdeksannella vuosikymmenellä. Kuitenkin vain 50 prosenttia viidennellä vuosikymmenellä tapahtuvista repeämistä oireilee. Kirurgista korjausta suositellaan, jos jänteen koko ja/tai osittainen repeämä on yli 50 % poikkijänteen tai pitkittäisjänteen koosta. Biomekaanisissa tutkimuksissa suositeltiin varhaista immobilisaatiota (4-6 viikkoa) leikkauksen jälkeen, jotta vältettäisiin jänteen ja luun välisen raon muodostuminen. Kliiniset tutkimukset osoittavat, että liikelaajuus lisääntyy 3-6 kuukauden kuluttua, kun varhaiset passiiviset liikkeet aloitetaan välittömästi leikkauksen jälkeen, mutta ne eivät lisää repeämiä. On olemassa viitteitä siitä, että varhainen aktiivinen mobilisointi saattaa johtaa suurempaan repeämisasteeseen. Kirjallisuutta, johon tukeutua, ei kuitenkaan ole paljon. Tässä tutkimuksessa oletettiin, että potilaat, jotka saavat 12 viikkoa progressiivista aktiivista harjoitusterapiaa (PR), hyötyisivät enemmän olkapään toimintakyvyn, kivun vähenemisen ja elämänlaadun paranemisesta kuin potilaat, jotka saavat passiivista harjoitusterapiaa tai tavanomaista hoitoa (UC). Sukelletaanpa sisään.

Menetelmät

Tähän kahden keskuksen tulosarviointisokkoutettuun RCT-tutkimukseen osallistui vähintään 18-vuotiaita potilaita, joilla oli kliininen diagnoosi traumaattisesta kokopaksuisesta RC-repeämästä, johon supraspinatus oli osallisena. Mukaan otettiin ja satunnaistettiin potilaat, joilla oli kirurgin perioperatiivisesti vahvistama täyden paksuuden supraspinatusrepeämä. Tutkimuksesta suljettiin pois henkilöt, joilla oli aiempi olkapääleikkaus, olkapään OA, nivelreuma tai periartroosi.

PR-ryhmä aloitti aktiivisen avustetun harjoittelun viikolla 2, kun taas UC-ryhmä aloitti sen viikolla 4. PR-ryhmälle oli varattu kolme kertaa viikossa ja UC-ryhmälle kerran viikossa, ja molemmille ryhmille oli lisäksi päivittäiset kotiharjoitukset. Viikoilla 6-12 molemmat ryhmät saivat fysioterapeutin valvomaa liikuntaterapiaa kahdesti viikossa. Harjoitukset etenivät olkapään toimintakyvyn mukaan ja räätälöitiin kullekin potilaalle sopiviksi. Tarkka mobilisointiohjelma oli seuraava:

Ensisijainen tulos oli Western Ontario Rotator Cuff Index (WORC) 12 viikkoa leikkauksen jälkeen. Kyselylomakkeella mitataan kipua, toimintakykyä ja terveyteen liittyvää elämänlaatua. Toissijaisia mittareita olivat WORC 6 viikon ja 1 vuoden kuluttua. Muut toimenpiteet 6 ja 12 viikon sekä 1 vuoden kohdalla olivat seuraavat: DASH, GRS, NPRS, aktiivinen ja passiivinen ROM ja MVIC. Interventioon sitoutumista mitattiin harjoituspäiväkirjojen avulla.

Tulokset

A priori tehtyjen otoskokolaskelmien mukaan tarvittiin yhteensä 82 potilasta. Kirjoittajat pyrkivät saamaan yhteensä 100 potilasta, jotta poisjäännit voitaisiin ottaa huomioon. Kaikki leikkauksen jälkeiset tutkijat olivat sokkoutettuja ryhmäjaolle, ja ulkopuolinen tilastokonsultti suoritti ensisijaisten tulostietojen analyysin sokkoutettuna. Ryhmät olivat lähtötilanteessa samanlaisia. Trauman ja leikkauksen välinen aika oli 3-28 viikkoa. Puolelle tehtiin tähystyskorjaus, puolelle deltoideuksen halkaisukorjaus (avokorjaus).

WORC-pisteissä ei ollut merkittäviä eroja ryhmien välillä. Ryhmien välisiä eroja ei myöskään havaittu minkään toissijaisen lopputuloksen osalta. Molemmat ryhmät paransivat kuitenkin kliinisesti merkittäviä tuloksia. Ryhmien välillä ei ollut eroja repeämisasteissa.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Tämä on hyvin käytännönläheinen tutkimus, ja se on jotain, mistä me pidämme. Voit helposti ottaa tämän osaksi päivittäistä käytäntöäsi. Tutkijat toteavat, että heidän tuloksensa ovat jokseenkin linjassa aiemmin julkaistun kirjallisuuden kanssa. He myöntävät, että ryhmien väliset kuormituserot eivät välttämättä ole olleet riittäviä merkityksellisten muutosten aikaansaamiseksi.

Jotain, mitä ei mitattu, mutta mikä on syytä huomioida, on se, että varhaisessa kuormitusryhmässä olevat potilaat saattoivat käyttää olkapäätään varmemmin jokapäiväisessä elämässä. Tämän selvittäminen edellyttää lisätutkimusta.

Kaikki eivät varmasti halua kuulla tätä, mutta... Tarvitsevatko potilaat fysioterapiaa ensimmäisten viikkojen aikana? Entä jos tapaisimme heidät kerran kouluttaaksemme heitä, selittäisimme heille itsemobilisaatioharjoituksia ja varmistaisimme, että he voivat ottaa meihin yhteyttä, kun heillä on kysyttävää? Tämä voisi olla terveydenhuoltojärjestelmän kannalta varsin mielenkiintoinen kustannus-hyöty-suhde. En sano, että tämä ei ole huonompi tai parempi, ajattelen vain ääneen - älä jätä kiveäkään kääntämättä.

Puhu minulle nörttimäisesti

Tämä oli aika hieno tutkimus. He esittivät yksinkertaisen kysymyksen - kuten pitääkin - rakensivat sen ympärille tutkimuksen ja saivat siihen vastauksen. Menetelmät olivat kunnossa, ja sitä, että he käyttivät ulkopuolista tilastokonsulttia, on kiitettävä. Tilastot ovat vaikeita, siihen tarvitaan ammattilaisia.

Joitakin rajoituksia on ilmeisesti olemassa. Yksi niistä on ilmeinen huomiovääristymä. PR-ryhmän potilaat kävivät fysioterapeutin vastaanotolla kolme kertaa niin usein kuin UC-ryhmän potilaat. Voisi ajatella, että tämä johtaisi epäspesifisten vaikutusten lisääntymiseen subjektiivisissa lopputulosmittareissa, mutta se ei kuitenkaan johtanut vääriin positiivisiin tuloksiin, koska eroja ei havaittu. Lääkärin ja potilaan välinen tiheä yhteydenpito saattaa jopa lisätä hoitoon sitoutumista, mutta tällöinkään ei havaittu eroja. Toinen rajoitus on toissijaisten tulosten valtava määrä. Tämä johtaa yleensä siihen, että satunnaiskohinan lisääntyminen näkyy tilastollisesti merkitsevänä vaikutuksena. Esimerkkinä voidaan mainita aktiivinen skaptio 6 viikon kohdalla, joka oli tilastollisesti PR-ryhmän hyväksi. Tämänkaltaiset tulokset voidaan räikeästi jättää huomiotta, koska väärien positiivisten tulosten osuus on suuri niin monissa lopputulosmittareissa. Erityisen kriittisenä voisi sanoa, että on epätavallisen sattumanvaraista, että tutkijat keräsivät juuri sen verran potilaita, mitä he tarvitsivat tilastollisen tehon saavuttamiseksi. En halua osoitella sormella, mutta se voi todella olla sattumaa.

Varhaista aktiivista kuormitusta ei ehkä tarvita kiertäjäkalvosimen korjauksen jälkeen, vaikka lisätutkimuksia tarvitaankin - kuten aina - lisää.

Vie viestit kotiin

• Varhainen aktiivinen kuormitus ei johtanut parempiin tuloksiin
• Varhainen aktiivinen kuormitus ei lisännyt repeämiä.
• Ryhmien välinen ohjelmaero ei ehkä ollut riittävä, joten lisätutkimuksia tarvitaan.

Viite

Kjær, B. H., Magnusson, S. P., Henriksen, M., Warming, S., Boyle, E., Krogsgaard, M. R., ... & Juul-Kristensen, B. (2021). 12 viikon progressiivisen varhaisen aktiivisen harjoitushoidon vaikutukset kirurgisen kiertäjäkalvosimen korjauksen jälkeen: 12 viikon ja 1 vuoden tulokset satunnaistetusta kontrolloidusta CUT-N-MOVE-tutkimuksesta. The American journal of sports medicine, 49(2), 321-331.