SLAP-vaurio / Superior Labrumin repeämä | Diagnoosi ja hoito

Siirry osoitteeseen

SLAP-vaurio / Superior Labrumin repeämä | Diagnoosi ja hoito | Diagnosis & Treatment

Glenoideaalinen labrum on fibrokartilageenirakenne, joka kulkee kehän suuntaisesti matalan luisen glenoideaalisen kuopan reunan ympärillä syventäen holkkia ja toimiessaan passiivisena stabilisaattorina, joka estää humeraalipään subluksaation. Labrum toimii myös kiinnityskohtana kapseloligamenttirakenteille, kuten glenohumeraaliligamenteille ja hauislihaksen pitkälle päähän(Calcei ym.). 2018).
SLAP on lyhenne sanoista Superior labral tear, anterior to posterior, ja se käsittää neljä tärkeintä vammamallia, jotka aiheuttavat kipua ja epävakautta erityisesti yläraajojen yläpuolella liikkuvilla urheilijoilla (Ahsan et al.). 2016).
Snyder et al. (1990) kuvailivat ensimmäisen kerran neljä vammamallia 27 potilaalla:

Tyyppi I: Labrumin vapaan reunan degeneratiivinen haurastuminen, kun perifeerinen kiinnitys on ehjä ja hauislihasjänteen ankkuri on vakaa. Tämä kuvio on hyvin yleinen keski-ikäisten ja iäkkäiden keskuudessa, mikä viittaa siihen, että kyseessä voi olla degeneratiivinen löydös, joka ei ole lopullinen kivun lähde.
Tyyppi II: Degeneratiivinen haurastuminen, jossa ylempi labrum ja hauislihas irtoavat lisää glenoidista, jolloin labrum-hauislihas-ankkuri on epävakaa (merkitty kuvassa punaisella).
Tyyppi III: Ylemmän eturistisiteen repeämä, jossa hauislihasjänteen ankkuri on ehjä (merkitty kuvassa sinisellä).
Tyyppi IV: Vaurioihin kuuluu siirtynyt ämpäri-kädensijan labraalirepeämä, joka ulottuu hauislihaksen jänteen juureen.

Ahsan et al. (2016) korostavat, että Snyderin alkuperäisessä kuvauksessa ei ole riittävää toistettavuutta, mikä saattaa osittain johtua vaikeudesta ymmärtää jopa normaalia ylemmän labraalin anatomiaa ja ikään liittyviä muutoksia, joita voi esiintyä.

Urheilijoilla esiintyvien tyypin II SLAP-vaurioiden patogeneesistä on kaksi pääteoriaa(Change ym., ). 2016):

Kadaverikokeissa ja artroskopiassa tehdyt osoitukset posterosuperiorisen labrumin impingementistä suuremman tuberositeetin ja glenoidin välissä olkapään ollessa abduktiossa ja ulkokierrossa (ABER) johtivat hypoteesiin, että posterosuperiorinen impingement aiheuttaa SLAP- ja mansettirepeämät.
Toiset tutkijat suosivat peel-back-mekanismia, jossa humeruksen hyperulkoinen rotaatio myöhäisessä kallistusvaiheessa synnyttää hauislihasjänteeseen posteriorisesti suuntautuvan vääntövoiman, joka johtaa vääntymiseen ja peel-backiin sekä hauislihaksen juuren ja posterosuperiorisen labrumin irtoamiseen alla olevasta glenoidirustosta.

Koska posterosuperiorinen impingement, SLAP-vauriot ja kiertäjäkalvosimen alapinnan repeämät esiintyvät usein samanaikaisesti, molemmat ehdotetut mekanismit vaikuttavat todennäköisesti SLAP-vaurioiden patogeneesiin.

Akuutit vammat voivat aiheutua putoamisesta ojennetun käsivarren päälle tai käsivarteen kohdistuvasta odottamattomasta vedosta, esim. menetettäessä ote painavista esineistä tai äkillisestä vedosta (esim. korkean tangon harjoitukset, kehonpainon pidättäminen kalliokiipeilijän pudotessa). Lisäksi vahinkoa voi aiheutua suoran kosketuksen seurauksena, jossa olkapää on suoraan kosketuksissa vastustajan pelaajaan (esim. rugbyssä) tai alustaan(Popp ym.). 2015).

Epidemiologia

Schwartzberg et al. (2016) raportoivat jopa 72 prosentin esiintyvyydestä magneettikuvauksella diagnosoituna 45-60-vuotiaiden oireettomassa väestössä.
Landsdown et al. (2018) analysoivat takautuvasti olkapään magneettikuvauksia, jotka tehtiin olkapääkipupotilaille, ja havaitsivat, että SLAP-repeämien esiintyvyys kasvaa iän myötä. Tutkimuksessa 51-65-vuotiailta potilailta otetuissa magneettikuvauksissa SLAP-repeämä näkyi kaksi kertaa todennäköisemmin, ja yli 65-vuotiailla potilailla SLAP-repeämän todennäköisyys oli nelinkertainen verrattuna 35-50-vuotiaisiin.
Toisaalta Pappas et al. (2013) tutkivat labrumin repeämien esiintyvyyttä 102 ruumiissa, joiden keski-ikä oli 80,6 vuotta (vaihteluväli 57-96 vuotta), ja havaitsivat, että esiintyvyys oli alhainen, 9,8 %, josta 8,8 % luokiteltiin tyypin I ja 0,98 % tyypin II vaurioiksi.
Weber et al. (2012) raportoivat, että SLAP-korjaukset muodostivat 9,4 prosenttia kaikista olkapään tähystysleikkauksista Yhdysvalloissa vuosina 2003-2008, ja niiden määrä kasvoi.
Näistä SLAP-korjauksista 78,4 % tehtiin miehille (keski-ikä 36,4 vuotta) ja 21,6 % naisille (keski-ikä 40,9 vuotta).

Kurssi sinulle

Suoriutumisen hallinta urheilun olkapäässä

9 akkreditointipistettä

9 h

Katso kurssi - € 439

Kliininen kuva ja tutkimus

Merkit ja oireet Calcei et al. (2018) ovat:

Olkapään etuosan kipu
Toistuva trauma liikakäytön vuoksi
Heittäjät valittavat nopeudesta ja raportoivat naksahtelusta ja poksahtelusta heittoliikkeen myöhäisen kukkoiluvaiheen aikana.
Tennis- ja lentopalloilijat saattavat valittaa kivusta syöttövaiheen aikana.
Samanaikaiset vammat, kuten kiertäjäkalvosimen patologia ja instabiliteetti.

Tutkimus

Ahsan et al. (2016) toteavat, että kun otetaan huomioon vaikeudet luokitella SLAP-vaurioita luotettavasti artroskopiavideoiden perusteella, ei ole yllättävää, että fyysisen tutkimuksen manööverien ja magneettikuvauslöydösten on raportoitu olevan epäluotettavia SLAP-vaurioiden oikeassa diagnosoinnissa.

Mathew et al. (2018) huomauttavat, että potilaskertomuksen ottamisessa on keskeistä tarkastella yläviistoon heittävän urheilijan heiton provosoivaa vaihetta tai provosoivia vaiheita.
Syynä tähän on se, että myöhäisessä kukkoiluvaiheessa esiintyvä posteriorinen kipu voi viitata sisäisestä impingementistä johtuvaan posterioriseen ylemmän labraalin repeämään ja supraspinatus-infraspinatus-liitokseen.
Takimmainen kipu irrotuksen aikana tai sen jälkeen voi toisaalta olla merkki kiertäjäkalvosimen eksentrisestä vikaantumisesta. Etupuolen kipu kallistusvaiheen aikana liittyy jonkinasteiseen etupuolen epävakauteen, joka on monitekijäistä alkuperää. Viimeiseksi, anteriorinen kipu heiton loppuvaiheessa saattaa viitata hauislihaksen mekaaniseen kiinnittymiseen tai koracoidin kiinnittymiseen.

Yliheittäjillä on usein glenohumeraalinen sisärotaatiovaje (GIRD), joka on arvioitava ensin. Tämän lisäksi esiintyy usein lapaluun dyskinesiaa, joka olisi arvioitava toisessa vaiheessa. Vaikka mainitsimme "Scapular dykinesis" -yksikössä, että scapular dyskinesis saattaa itse asiassa olla urheilukohtainen mukautuminen, se saattaa olla riskitekijä olkapääkivun kehittymiselle huipputasolla toimivilla urheilijoilla.

Kaksi mahdollisesti hyödyllistä klusteria on arvioitu SLAP-vaurion poissulkemiseksi:

1) "3-Pack" -tutkimus koostuu O'Brienin aktiivisesta puristustestistä (ACT), vastustetusta heittotestistä ja bicipitaalisen tunnelin palpaatiosta, jonka on kuvannut Taylor et al. (2017).
Kirjoittaja kuvailee, että sekä negatiivinen ACT-testi (herkkyysarvot vaihtelevat 88-96 % ja spesifisyys 46-64 %) ja/tai negatiivinen tunnustelutesti (herkkyys: 92-98%/ Spesifisyys: 52-73) ovat avuksi hauisluun ja lonkkamaljan kompleksin vaurioiden poissulkemisessa.

2) Klusteri, jota kuvaa Schlechter et al. (2009) koostuu aktiivisesta puristustestistä ja passiivisesta häiriötestistä (PDT). Kahden positiivisen testin tapauksessa klusterin LR+ on 7,0 ja kahden negatiivisen tuloksen tapauksessa LR- on 0,33.

Rosas et al. (2017) ovat tehneet kirjallisuuskatsauksen ja keksineet testiklusterin. He havaitsivat, että yläleikkauskoe yhdistettynä hauislihaksen pitkän pään tunnusteluun liittyvään arkuuteen oli tarkin tapa diagnosoida hauislihaksen proksimaalisen osan patologia, sillä sen herkkyys oli 88,3 % ja spesifisyys 93,3 %. Vaikka tarkkuus näyttää olevan korkea, tätä yhdistelmää ei ole vielä vahvistettu muissa tutkimuksissa tai katsauksissa, minkä vuoksi annamme sille kohtalaisen kliinisen arvon käytännössä.

Hoito

Ei-leikkaushoito on osoittautunut menestyksekkääksi, myös yläraajojen yläpuolella liikkuvilla urheilijoilla, ja sen vuoksi sen pitäisi olla ensimmäinen hoitolinja urheilijoille, joilla on hauislihaksen ja ylemmän labraalikompleksin vammoja(Calcei ym.). 2018). Fysioterapiassa olisi keskityttävä toiminnallisiin haittoihin, kuten liikelaajuuteen (jolloin keskitytään mahdolliseen samanaikaiseen GIRD:hen), glenohumeraaliseen ja lapaluun ja rintarangan voimakkuuteen sekä koordinaatioon. Mathew et al. (2018) raportoivat, että ammattilaispesäpalloilijoiden kohdalla takakapselin joustavuuteen ja lapaluun asentoon keskittyvän kuntoutuksen onnistumisprosentti on korkeampi kuin kirurgisen hoidon.

Schrøder et al. (2016) vertasivat kahta yleistä leikkaustekniikkaa (labrumin korjaus ja hauislihasjänteen artrodeesi) näennäisleikkaukseen 118:lla SLAP II -vauriota sairastavalla leikkauskandidaatilla. Kuuden kuukauden ja kahden vuoden seurannassa labralin korjauksesta tai hauislihaksen tenodeesista ei ollut merkittävää kliinistä hyötyä verrattuna leikkaukseen. tekaistu leikkaus potilaille, joilla on SLAP II-vaurioita tutkitussa väestössä. Lisäksi leikkauksen jälkeistä jäykkyyttä esiintyi viidellä potilaalla labralin korjauksen jälkeen ja neljällä potilaalla tenodeesin jälkeen.