Aivoplexiitti | Diagnoosi ja hoito

Brachial plexitis, joka tunnetaan myös nimellä neuralginen amyotrofia tai Parsonage-Turnerin oireyhtymä, on harvinainen sairaus, joka vaikuttaa hermoverkostoon, jota kutsutaan plexus brachialikseksi ja joka kontrolloi olkapäiden, käsivarsien ja käsien liikettä ja tuntoa. Tälle sairaudelle on ominaista äkillinen ja voimakas kipu kyseisellä alueella, jota seuraa lihasten heikkous tai halvaantuminen.

Aivoplexiittiä voi esiintyä missä iässä tahansa, mutta yleisimmin se vaikuttaa nuoriin aikuisiin. Huolimatta huomattavista tutkimustoimista, plexiitin perimmäistä syytä ei tunneta hyvin, eikä tähän tilaan ole tällä hetkellä olemassa parannuskeinoa. Asianmukaisen diagnoosin ja hoidon avulla useimmat plexiittiä sairastavat henkilöt voivat kuitenkin ajan mittaan palauttaa toimintakykynsä osittain tai kokonaan.

Yleisyys

Vaikka sitä alun perin pidettiinkin harvinaisena, tunnettuuden puute on saattanut vaikuttaa tähän uskomukseen. Siihen sairastuu vuosittain 2-3 tapausta 100 000 ihmistä kohti. Tila on yleisempi miehillä, ja se ilmaantuu yleensä sairauden tai ympäristötekijän, kuten raskaan liikunnan tai rokotuksen, jälkeen (Monteiro ym. 2022).

Etiologia

Aivohermotulehduksen mahdollisia syitä on melko laaja kirjo. Bakteeri-, lois- tai virusinfektiot, Coxsackie B -virus, sikotauti, variola major ja variola minor, HIV ja parvovirus B19 ovat eräitä yleisimpiä kirjallisuudessa mainittuja syitä (Feinberg ja Radecki 2010).

Leikkaus, anestesia, reumasairaudet, kuten Ehlers-Danlosin oireyhtymä, systeeminen lupus erythematosus, temporaaliarteriitti ja polyarteriitti nodosa, sekä sidekudossairaudet ovat muita tekijöitä, jotka aiheuttavat yksilöille riskin sairastua ranneneuriittiin. Muita ratkaisevia tekijöitä ovat rasittava liikunta ja olkavarren vammat.

Muita lähteitä ovat radiologisen kontrastiväriaineen injektio, jäykkäkouristustoksidi ja -antitoksiini, kurkkumätä-, hinkuyskä- ja jäykkäkouristusrokotus, isorokko, sikainfluenssa, raskaus ja synnytys, sädehoito, lumbaalipunktio ja pneumoenkefalogrammi.

On olemassa myös perinnöllinen variantti, joka liittyy kromosomiin 17q24. Nämä potilaat saavat toistuvia kohtauksia, jotka saavat alkunsa samoista tapahtumista kuin muutkin potilaat, kuten äskettäisestä infektiosta (Gonzalez-Alegre ym. 2002).

Oireiden kulku

Aivohermotulehdukseen kuuluu yleensä kolme vaihetta. Vaiheessa 1 potilas valittaa vaikeasta, tyypillisesti yksipuolisesta kivusta, jota kuvataan särkeväksi, äkillisesti alkavaksi ja joka vaikuttaa olkapään sivupuolelle, kuten kainalohermon osallistumisessa, lapaluun kipuun, kuten suprascapulaarihermon osallistumisessa, rintakehän superolateraaliseen seinämään, kuten etummaisen interosseaalihermon osallistumisessa, etummaisen interosseaalihermon osallistumisessa, ja lihaksen ja kyynärvarren sivusivulle tai kyynärvarteen, kuten lihaksen ja ihon välisessä hermossa. Kipu on pahinta yöllä, se herättää potilaan unesta, eikä se yleensä ole asentoon liittyvää. Laukaisun ja oireiden välillä on keskimäärin yhdestä kahteenkymmeneen kahdeksan päivään, mutta 66 prosenttia potilaista ilmoittaa laukaisun tapahtuneen seitsemän päivän kuluessa.

Van Alfenin ja muiden mukaan varhainen havaitseminen mahdollistaa lääketieteelliset toimenpiteet, jotka voivat lieventää taudin vakavuutta. Muutaman päivän tai viikon kuluessa äärimmäinen kipu rajoittaa itseään ja häviää. Yleensä potilaan toipumisaika on sitä pidempi, mitä kauemmin kipu kestää. Kun kipu hellittää, potilaat siirtyvät tyypillisesti tilan vaiheeseen 2 ja alkavat kokea kivutonta heikkoutta, kuten käsivarren ja olkavarren heikkoutta. Myös kädet ja kyynärvarsi voivat sairastua, mutta tämä on paljon harvinaisempaa. Myös lihasten surkastuminen alkaa, mutta 6-18 kuukauden kuluttua seuraa tyypillisesti hidas ja tasainen lihastoimintojen palautuminen, joka määritellään tilan vaiheeksi 3 (van Alfen ja van Engelen 2006).

Ferranten ja muiden mukaan 89 prosenttia potilaista toipui täysin kolmen vuoden kuluttua, 75 prosenttia kahden vuoden kuluttua ja 36 prosenttia yhden vuoden kuluttua. Van Alfenin ja muiden mukaan kuitenkin 30 prosenttia potilaista ilmoitti 2,5 vuoden mediaanin jälkeen jatkuvasta epämukavuudesta ja 66 prosenttia toiminnallisista haitoista. Korostetaan, että tila ei ole itsestään rajoittuva.

Diagnoosi

Ferranten et al. katsauksessa todetaan, että diagnoosi perustuu NMR:ään ja EMG:hen. Oireyhtymää on haastavaa diagnosoida, koska sen oireet ovat moninaisia, mukaan lukien epätyypilliset esiintymismuodot. Oireyhtymään useimmiten liittyvät lihasmuutokset liittyvät liikkuvuuteen, ja kipu voi kohdistua myös käsivarteen, kyynärpäähän ja kaularangan alueelle. Kirjallisuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä, mikä hermo vaikuttaa eniten, mutta näiden tietojen vahvistamiseksi tarvitaan lisätutkimuksia (Santos ym. 2021). Abrahamin ja muiden (2016) tapausselostuksessa esitettiin jopa, että tulehdus voi olla plexus brachialiksen ulkopuolella.

Diagnoosi on tärkeä, koska se voi estää tarpeettomat tai hyödyttömät hoitopolut. Muista sulkea pois muut diagnoosit, kuten kiertäjäkalvosimeen liittyvä olkapääkipu, jäätynyt olkapää, nivelrikko, akuutti poliomyeliitti, amyotrofinen lateraaliskleroosi, aivopunoksen kasvain, kaularangan välilevysairaus, kaularangan vauriot, mononeuriitti multiplex, neoplastinen infiltraatio rintarangan putkessa, ei-traumaattiset puristushermovammat, rintarangan plexus brachialiksen vetovamma ja traumaattinen puristushermovamma, sydäninfarkti ja keuhkoembolia. Luettelo ei ole tyhjentävä.

Kliininen tutkimus

Fysikaalisessa tutkimuksessa on usein havaittavissa kaksi tai useampia hermoja. Yksi erityispiirre, joka erottaa plexus brachialis -neuriitin muista sairauksista, on se, että se vaikuttaa eri lihaksiin eri tavoin, vaikka niitä kaikkia hermottaa sama ääreishermo (patologinen pareesi). Myöhemmin sairauden kulussa fyysinen tutkimus voi paljastaa alempien liikehermosolujen oireita (hypotoniaa, arefleksioita, atrofiaa ja fasikulaatioita), erityisesti ylemmässä plexus brachialiksessa (C5,6,7). Olkapään abduktio ja ulkokierto vähenevät, jos akuutin kipuvaiheen jälkeen kehittyy heikkoutta, mikä viittaa deltoideusten, supraspinatus- ja infraspinatus-lihasten osallistumiseen. Kun serratus anterior -lihas on osallisena, kun pitkä rintahermo on vaurioitunut, sinulla on mediaalinen lapaluun siipi.

Hoito

Ihanteellisista hoitomuodoista ei ole päästy yksimielisyyteen. Kipulääkkeitä suositellaan kivuliaassa alkuvaiheessa sekä raajan immobilisointia. Kortikosteroidit eivät kuitenkaan yleensä vaikuta ranneneuriitin ennusteeseen. Niistä voi olla apua akuutissa vaiheessa, ja niiden on todettu nopeuttavan akuutin kivun lievittymistä (Gonzalez-Alegre ym. 2002). Olkapään liikuntaa suositellaan, jos kipu sallii. Muiden hoitomuotojen on osoitettu olevan tehokkaita kivun ja heikkouden vähentämisessä sekä lihastrofian ja toimintakyvyn palauttamisessa. Tähän kuuluu kinesiohoito, transkutaaninen sähköinen hermostimulaatio, syvä ihohoito, kylmähoito ja/tai toiminnallinen sähköstimulaatio. On huomattava, että tämän tilan hoidosta ei ole olemassa laadukkaita tutkimuksia. Tämä johtuu taudin harvinaisuudesta.

Vastuuvapauslauseke

Tätä aihetta koskeva kirjallisuus on poikkeuksellisen niukkaa. Tuloksia on tulkittava varoen kliinistä käytäntöä ja älyllisiä tarkoituksia varten.

Viitteet

Monteiro S, Silva Gomes D, Moura N, Sarmento M, Cartucho A. Parsonage-Turnerin oireyhtymä uudelleen tarkasteltuna: Neljä tapausselostusta ja kirjallisuuskatsaus. Gaz Med [Internet]. 2022 Feb. 4 [viitattu 2023 Mar. 28];9(1). https://doi.org/10.29315/gm.v1i1.503.

Santos, I. L., & Souza, V. G.. (2021). Tuki- ja liikuntaelimistön muutokset ja kipu Parsonage-Turnerin oireyhtymää sairastavilla potilailla: integroiva katsaus. Brjp, 4(BrJP, 2021 4(4)), 353-356. https://doi.org/10.5935/2595-0118.20210054. https://doi.org/10.5935/2595-0118.20210054

Feinberg, J. H., & Radecki, J. (2010). Parsonage-turner-syndrooma. HSS journal : the musculoskeletal journal of Hospital for Special Surgery, 6(2), 199-205. https://doi.org/10.1007/s11420-010-9176-x. https://doi.org/10.1007/s11420-010-9176-x

Gonzalez-Alegre, P., Recober, A. ja Kelkar, P. (2002). Idiopaattinen ranneneuriitti. The Iowa orthopaedic journal, 22, 81-85.

van Alfen, N., & van Engelen, B. G. (2006). Neuralgisen amyotrofian kliininen kirjo 246 tapauksessa. Brain : a journal of neurology, 129(Pt 2), 438-450. https://doi.org/10.1093/brain/awh722.

Abraham, A., Izenberg, A., Dodig, D., Bril, V., & Breiner, A., ja Breiner, A. (2016). Perifeeristen hermojen ultraäänikuvantaminen osoittaa ääreishermojen laajentumisen plexus brachialiksen ulkopuolella neuralgisessa amyotrofiassa. Journal of clinical neurophysiology : official publication of the American Electroencephalographic Society, 33(5), e31-e33. https://doi.org/10.1097/WNP.0000000000000304.

Gstoettner C, Mayer JA, Rassam S, et al. Neuralginen amyotrofia: paradigman muutos diagnoosissa ja hoidossa. Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry 2020;91:879-888.