Johdanto

Terveillä aktiivisilla henkilöillä olkavyöllä on suuria vaatimuksia. Silti ne, jotka ovat kärsineet yhden tai useamman traumaattisen olkapään eturistisidevamman, voivat kokea olkapäähän liittyvän elämänlaadun heikkenemisen. Heillä voi olla riski saada tulevaisuudessa toistuvia olkapään sijoiltaanmenoja, ja tämän riskin ehkäisemiseksi tai minimoimiseksi suositellaan hoitoa. Yleisesti ottaen yleensä määrätään vähän kuormittavia kiertäjäkalvosimen ja liikelaajuuden harjoituksia. Koska olkapää joutuu kuitenkin kestämään paljon voimia erityisesti urheilun aikana, spesifisempi kuntoutus on parempi vaihtoehto. Tässä valossa vaikuttaa asianmukaiselta kohdistaa toimet globaaliin neuromuskulaariseen ja proprioseptiikkaan. Tässä paremmuutta koskevassa tutkimuksessa tutkittiin neuromuskulaaristen harjoitusten vaikutuksia olkapään eturistisiteen sijoiltaanmenon hoidossa verrattuna tavanomaiseen kotihoito-ohjelmaan.

Menetelmät

Tässä RCT-tutkimuksessa verrattiin valvottua progressiivista neuromuskulaarista harjoitusohjelmaa ja kotiharjoitteluohjelmaa. Interventioryhmässä suoritettiin neuromuskulaarisia harjoitteita olkapään eturistisidevamman hoitoon seuraavasti.

Olkapään etuosan sijoiltaanmenon neuromuskulaariset harjoitukset sisälsivät 7 harjoitusta, jotka kohdistettiin glenohumeraali- ja lapalihaksiin. Jokaisessa harjoituksessa oli 7 eri tasoa (perustasolta huipputasolle), ja perustason harjoitukset tehtiin joka päivä (2 × 20 toistoa) ja huipputason harjoitukset tehtiin 3 kertaa viikossa (2 × 10 toistoa). Harjoituksia tehtiin 12 viikon ajan, ja kukin harjoitus kesti noin 45 minuuttia. Valvottujen istuntojen lisäksi annettiin myös kotiharjoituksia. Täältä löydät molempien ohjelmien yksityiskohdat.

Kotona tehtävässä harjoitusohjelmassa oli 4 harjoitusta, joissa oli vain 2 etenemistasoa. He saivat vain yhden valvotun fysioterapiakäynnin, ja he saivat esitteitä ja harjoituskuvauksia. Potilaiden oli suoritettava harjoituksia 12 viikon ajan 3 kertaa viikossa (2×10 toistoa).
Kiinnostava tulos oli Western Ontario Shoulder Instability Indexin (WOSI) kokonaispistemäärä 12 viikon seurannassa. Asteikko vaihtelee välillä 0-2100, ja mitä pienempi pistemäärä, sitä parempi. Ilmoitetun kliinisesti merkittävän vähimmäiseron on ilmoitettu olevan 250 pistettä.

Tulokset

Kumpaankin ryhmään jaettiin satunnaisesti 28 osallistujaa, joista 27 osallistui neuromuskulaarisen harjoittelun ryhmään ja 24 kotiharjoitteluryhmään, ja heistä 27 oli käytettävissä analyysiin 12 viikon kuluttua. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt olivat enimmäkseen miehiä (88 %) ja keskimäärin 25,8-vuotiaita (+/-5,8 v) interventioryhmässä ja 26,2-vuotiaita (+/-6,4 v) kotiharjoitteluryhmässä. Useimmilla oli sijoiltaan mennyt hallitseva olkapää (89 % interventioryhmässä ja 93 % kotiharjoitteluryhmässä), ja tämä tapahtui useimmiten kaaduttuaan käsivarteen (46 % ja 54 %), minkä jälkeen oli tapahtunut tapaturma urheilutoiminnan aikana (32 % molemmissa ryhmissä; kirjoittajat luokittelivat tämän "muuksi", ja tämä tapahtui jalkapallon, voimistelun, hauskan painin ja motocrossin aikana). Vähemmistössä tapauksissa sijoiltaanmeno johtui käsivarren vetämisestä (14 % ja 11 %) tai olkapäähän kohdistuneesta ulkoisesta voimasta (7 % ja 4 %). Suurimmalle osalle tutkittavista tämä oli ensimmäinen eturistisidevaurio (64 ja 67 %).

WOSI-kokonaispistemäärän keskimääräinen muutos oli 655,3 (95 % CI, 457,5-853,0) neuromuskulaarisia harjoituksia hartian sijoiltaanmenon jälkeen tehneessä ryhmässä. Kotiharjoituksia tehneessä ryhmässä keskimääräinen muutos oli 427,2 (95 % CI, 245,9 - 608,6). Tämä johti siihen, että keskimääräinen ero ryhmien välillä oli -228,1 pistettä.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Neuromuskulaarista harjoittelua seuranneet koehenkilöt saavuttivat suurempia parannuksia ensisijaisessa WOSI-tuloksessa. Molempien ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä, mutta kirjoittajat toteavat, että ero ei saavuttanut kliinisesti merkittävää 250 pisteen vähimmäiseroa. MCID-arvoa ei kuitenkaan voida käyttää kahden interventioryhmän välisten erojen tulkintaan, koska kunkin interventioryhmän ero on kaikkien kyseisen ryhmän koehenkilöiden keskiarvo. Pikemminkin tätä MCID-arvoa olisi arvioitava molemmissa ryhmissä, ja siellä ilmeisesti molemmat ryhmät saavuttivat MCID-arvon.

Kun tarkastellaan näitä tuloksia, on selvää, että kotipohjaisessa ohjelmassa tehtiin paljon vähemmän harjoituksia kuin interventioryhmässä, joka sai neuromuskulaarisia harjoituksia olkapään eturistisiteen sijoiltaanmenoon. Se, että interventioryhmässä tehdään enemmän harjoittelua, saattaa todennäköisesti vaikuttaa myönteisesti ensisijaiseen lopputulokseen. Useampien harjoitusten tekeminen ja niiden eteneminen 7 tason kautta vaikuttaa todennäköisesti enemmän kuin 4 perusharjoituksen tekeminen vain 2 tasolla. Loogisempi vertailukohde olisi mielestäni ollut yhtä annosteltu, mutta vähemmän spesifinen harjoitusohjelma. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten kontrolliryhmä olisi suoriutunut, jos se olisi tehnyt samoja mutta vain perustason harjoituksia (ilman etenemistä kohti eliittitasoa, kuten interventioryhmässä). Voiko vähemmän intensiiviseltä kuntoutusohjelmalta odottaa samoja hyötyjä kuin useammin toteutettavalta ohjelmalta, joka on paljon progressiivisempi ja intensiivisempi? Siksi en ole varma, voiko tämä olla tasavertainen vertailukohta. Minusta on hämmästyttävää, että interventioryhmä ei suoriutunut paremmin kuin kontrolliryhmä, kun tarkastellaan yksityiskohtaisesti molempien ryhmien suorittamia harjoituksia. Mahdollisesti 12 viikon jakso oli lyhyt, jotta se olisi saanut aikaan enemmän parannuksia, tai kaikki interventioryhmän osallistujat eivät saavuttaneet eliitin kehitystasoa? Molempien ryhmien osallistujat ilmoittivat kuitenkin olevansa tyytyväisiä molempiin ohjelmiin, eikä vakavia haittavaikutuksia esiintynyt.

Puhu minulle nörttimäisesti

Protokolla edellytti, että osallistujilla oli oltava vähintään kaksi positiivista testiä kiinniotto-, uudelleensijoitus- ja yllätystesteissä, jotta he olisivat kelpoisuusehdot täyttäviä ehdokkaita. Tutkimuksessa poikettiin kuitenkin tutkimussuunnitelmasta, koska monilla näistä potilaista ei ollut kliinisiä merkkejä olkapään etupään instabiliteetista. Tämä vaikuttaa hieman oudolta, mutta kuvastaa jälleen kerran sitä, että kliininen testi ei aina vastaa yksilön valitusta. Tutkimukseen osallistuneilla henkilöillä oli oltava yksisuuntainen olkapään etupään instabiliteetti, ja radiologisesti oli varmistettava, että kyseessä oli vähintään primaarinen tai toistuva etupään sijoiltaanmeno. Lisäksi potilaiden oli ilmoitettava vaikeuksista päivittäisissä toiminnoissa edellisen viikon aikana. Minusta on hieman outoa, että kirjoittajat sisällyttävät tutkimukseen osallistujia, joilla oli ensimmäistä kertaa olkapään sijoiltaanmeno, ja merkitsevät heidät yksisuuntaisen olkapään anteriorisen instabiliteetin omaaviksi. Lisäksi lähes kahdelle kolmasosalle osallistujista tämä eturistisidevamman aiheuttama sijoiltaanmeno oli vasta ensimmäinen olkapään sijoiltaanmeno. Pikemminkin näillä osallistujilla oli traumaattinen olkapään sijoiltaanmeno, mutta se ei tarkoita, että kaikilla näillä henkilöillä olisi ollut olkapään epävakaus.

Otoskokoa laskettaessa tarvittiin vähintään 36 osallistujaa ryhmää kohti. Kumpaankin ryhmään satunnaistettiin kuitenkin vain 28 koehenkilöä. Tämä on siis tärkeä rajoitus, joka on pidettävä mielessä. Toinen tämän tutkimuksen merkittävä rajoitus on se, että emme voi sanoa, mikä tarkalleen ottaen aiheutti hoidon vaikutuksen. Kyse voi olla erilaisista harjoituksista, valvonnasta ja ohjauksesta, neuromuskulaarisesta näkökulmasta tai niiden yhdistelmästä. Jopa lumelääkkeellä saattoi olla vaikutusta tuloksiin, sillä osallistujia, jotka tekivät neuromuskulaarisia harjoituksia olkapään eturistisiteen sijoiltaanmenon hoitoon, valvottiin ja heillä saattoi siksi olla paremmat odotukset.

Vie viestit kotiin

Olkapään etuosan sijoiltaanmenon neuromuskulaariset harjoitukset ovat turvallisia ja tehokkaita olkapäähän liittyvän elämänlaadun parantamisessa. Sekä neuromuskulaarisia harjoituksia että kotiharjoituksia tekevien ryhmien tulokset paranivat ryhmän sisällä MCID-arvon yläpuolella, jälkimmäisessä vähemmän. Tässä tutkimuksessa annetaan kaksi harjoitusohjelmaa, joita voit käyttää: tiheämpi ja intensiivisempi ohjelma voidaan antaa erittäin motivoituneille potilaille tai potilaille, jotka haluavat henkilökohtaista kuntoutusohjausta. Kotiohjelma voidaan antaa niille, joilla ei ole aikaa tai vähemmän motivoituneita ihmisiä.

Viite

Eshoj HR, Rasmussen S, Frich LH, et al. Neuromuskulaariset harjoitteet parantavat olkapään toimintaa enemmän kuin tavanomaiset hoitoharjoitteet potilailla, joilla on traumaattinen olkapään etuosan sijoiltaanmeno: Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Orthop J Sports Med. 2020;8(1):2325967119896102. Julkaistu 2020 Jan 30. doi:10.1177/2325967119896102. 

Lue lisää

Kuuntele:

Jakso 034: Ortopedia ja fysioterapia 101 tohtori Jorge Chahlan kanssa.

Katso: